Page 60 - Lukion_opetussuunnitelman_perusteet
P. 60
Kurssin paikallisena erityispiirteenä on seu- Ympäristöongelmat, niiden syyt ja ratkaisumahdol- • arvioi solujen ja geenien toimintaa kos- 8. Ihmisen biologia (BI4)
raavien elinkeinojen vaikutukset Lapin ekosys- lisuudet kevan tiedon merkitystä yksilön ja yhteis-
teemeissä: energiantuotanto (turve, vesivoima), kunnan näkökulmasta Kurssilla perehdytään ihmisen anatomiaan ja
metsätalous, matkailu, porotalous, kaivostoiminta. • ilmastonmuutoksen ekologiset vaikutukset fysiologiaan. Keskeisiä tarkastelun kohteita ovat
Kurssilla perehdytään myös ilmastonmuutoksen • luonnon monimuotoisuuteen ja ekosystee- • suunnittelee ja toteuttaa kokeellisia tutki- ihmisen elintoiminnot, lisääntyminen sekä perimän
vaikutuksiin erityisesti Lapin luontoon. muksia yhteistyössä muiden kanssa. ja ympäristön merkitys ihmisen terveyteen. Kurs-
meihin kohdistuvat uhkat silla tarkastellaan ihmiselimistön kykyä sopeutua
Tavoitteet • aineiden kiertoon ja energian virtaukseen Keskeiset sisällöt muutoksiin ja puolustautua ulkoisia uhkia vastaan.
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija liittyvät ongelmat Solu tutkimuskohteena Kurssin paikallisena erityispiirteenä on ihmiske-
• paikallisetympäristöongelmat • miten soluja tutkitaan hon sopeutuminen kylmiin olosuhteisiin. Tavoitteet
• ymmärtää populaatioiden, eliöyhteisöjen • solubiologisen tiedon ja genomitiedon tarve
ja ekosysteemien rakenteiden, vuorovaiku- Kohti kestävää tulevaisuutta ja käyttö Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
tusten ja toimintojen periaatteet • ekosysteemipalveluidenmerkitys • osaa analysoida kudosten ja elinten raken-
• ekologisesti kestävä kehitys, kiertotalous ja Eliöt rakentuvat soluista teiden toimintaperiaatteita
• osaa vertailla, analysoida ja arvioida ihmi- ekososiaalinen sivistys • biomolekyylit • ymmärtää ihmisen kemiallisen tasapainon
sen toiminnan vaikutuksia ekosysteemeis- • toiminta kestävän elämäntavan edistämi- • tumallisen ja tumattoman solun rakenne ja säätelyä sekä ulkoisten ja sisäisten tekijöi-
sä seksi omassa lähiympäristössä Ekologiaa toiminta den vaikutuksia siihen
tai ympäristön tilaa koskeva tutkimus tai • DNA:n ja RNA:n rakenne • ymmärtää hermoston toiminnan ja hormo-
• ymmärtää luonnon monimuotoisuuden ympäristön kehittämisprojekti • proteiinisynteesi ja epigeneettinen säätely naalisen viestinnän merkityksen yksilön
merkityksen ihmiskunnan tulevaisuudelle toimintojen ohjaajana
Valtakunnalliset syventävät kurssit Solujen lisääntyminen • ymmärtää lisääntymiseen ja ihmisen elin-
• hahmottaa ympäristöongelmien syitä ja • mitoosi ja sen merkitys kaareen liittyviä fysiologisia muutoksia
niiden seurauksia ekosysteemeissä sekä 7. Solu ja perinnöllisyys (BI3) • solujen jakautuminen, kasvu ja erilaistumi- • osaa selittää elimistön kykyä sopeutua
tuntee menetelmiä, joilla voidaan tarkkail- nen muutoksiin ja puolustautua ulkoisia uhkia
la ympäristön tilaa ja ratkaista syntyneitä Kurssin tarkoituksena on auttaa opiskelijaa vastaan
ongelmia syventämään ymmärrystä solun rakenteesta ja Periytymisen perusteet • ymmärtää perimän ja ympäristön yhteisvai-
toiminnasta. Kurssilla tarkastellaan myös solun • geenit ja alleelit kutuksen ihmisen terveyteen
• ymmärtää ekososiaalisen sivistyksen ja toiminnan ohjaamista, solujen lisääntymistä ja • sukusolut ja niiden synty meioosissa • osaa toteuttaa pienimuotoisen ihmisen eli-
kestävän elämäntavan välttämättömyyden periytymisen perusteita. Kurssin työtavoille on • geenien periytyminen ja ominaisuuksien mistön toimintaa mittaavan tutkimuksen ja
sekä oppii toimimaan niiden mukaisesti keskeistä kokeellisuus ja opiskelijan omat tutki- siirtyminen sukupolvelta toiselle esittää sen tulokset.
mukset. • mutaatiot ja mutageenit
• osaa suunnitella ja toteuttaa itsenäisesti Keskeiset sisällöt
tai yhteistyössä muiden kanssa pieni- Tavoitteet Solubiologinen tutkimus laboratoriossa tai säh-
muotoisen ekologiaa tai ympäristön tilaa köisten aineistojen avulla Energia, aineenvaihdunta ja sen säätely
koskevan tutkimuksen tai ympäristön tilaa Kurssin tavoitteena on, että opiskelija • ravintoaineet ja ruoansulatus
koskevan yhteisen kehittämisprojektin. • käyttää käsitteitä, malleja ja teorioita tar- • verenkiertoelimistö
kastellessaan soluihin ja perinnöllisyyteen • hengityselimistö ja hengityksen säätely
Keskeiset sisällöt liittyviä ilmiöitä
• syventää osaamistaan solun eri osien toi- Liikkuminen
Ekologian perusteet minnasta ja ymmärtää eliöiden rakentei- • tuki- ja liikuntaelimistö
• elollisen ja elottoman luonnon vuorovaiku- den ja toimintojen pohjautuvan solutason
tukset prosesseihin
• ekosysteemien rakenne ja palautuvuus • tutkii erilaisia soluja, solukoita ja kudoksia
• aineiden kierto ja energian virtaus ekosys- ja tulkitsee niiden rakenteita
teemissä
• luonnon monimuotoisuus
• populaatioidenominaisuudet
• lajien väliset suhteet
• eliöiden sopeutuminen ympäristöönsä ja
eliöiden levinneisyys
118 119