Page 9 - Hairiotilanteiden-hallinta-opas
P. 9
Huoneiston ottaminen yhtiön hallintaan
Hallintaanotto on taloyhtiön käytettä- viettämistä ja järjestysmääräysten Varoituksen tulee olla riittävän yksilöity,
vissä oleva ainoa pakkokeino häiriöti- rikkomista voidaan käyttää hallintaan- jotta siitä käy ilmi, milloin ja minkälai-
lanteisiin puuttumiseksi. Hallintaan- ottoperusteina rinnakkain. sia häiriöitä on ilmennyt. Varoitus tulee
oton seurauksena osakkeenomistaja Hallintaanottoprosessin eri vaiheet on antaa tiedoksi todisteellisesti. Käytän-
menettää huoneiston hallinnan talo- säännelty laissa tarkasti. Häiriöihin nössä taloyhtiö toimittaa sen tiedoksi
yhtiölle enintään kolmeksi vuodeksi. voi olla puututtu jo ennen varsinaiseen haastemiehen välityksellä. Kirjatun
Huoneiston hallinnan menettämisestä hallintaaottoprosessiin turvautumista kirjeen käyttäminen on mahdollista, jos
huolimatta hallintaanotto ei vaikuta esimerkiksi isännöitsijän vapaamuo- vastaanottajaa ei ole yrityksistä huoli-
omistusoikeuteen, joten osakkeen- toisella huomautuksella, vaikka laki ei matta tavoitettu.
omistaja omistaa osakkeet myös hal- sitä vaadikaan. Yhtiökokous voi päättää huoneiston
lintaanoton aikana. Osakkeenomistaja Hallintaanottoprosessi alkaa kuiten- hallintaanotosta, jos häiriöt jatkuvat
voi siten esimerkiksi myydä huoneis- kin virallisesti taloyhtiön hallituksen hallintaanottouhkaisen varoituksen
ton, vaikka se olisi otettu taloyhtiön antamalla hallintaanottouhkaisella antamisesta huolimatta. Yhtiökokouk-
hallintaan. varoituksella, joka annetaan sekä sen päätös tulee antaa tiedoksi samalla
Huoneisto voidaan ottaa taloyhtiön osakkeenomistajalle että asunnossa tavalla todisteellisesti kuin varoitus
hallintaan, jos huoneistossa vietetään asuvalle vuokralaiselle tai muulle osakkeenomistajalle, vuokralaiselle ja
asukkaan tai asukkaan vieraiden toi- käyttöoikeuden saaneelle. Hallintaan- muulle käyttöoikeuden saaneelle 60
mesta häiritsevää elämää. Hallintaan- ottouhkaisen varoituksen tarkoituk- päivän kuluessa päätöksen tekemisestä.
ottoa voidaan käyttää myös silloin, jos sena on se, että häiriöitä aiheuttavalle Jos huoneisto on vuokrattu, osakkeen-
osakkeenomistaja tai muu huoneistos- vuokralaiselle annetaan mahdollisuus omistaja tai vuokralainen voi moittia
sa asuva ei noudata järjestysmääräyk- oikaista toimintansa ja vuokrananta- yhtiökokouksen tekemää päätöstä
siä. Tämä voi ilmetä esimerkiksi talo- jalle mahdollisuus puuttua häiriöihin käräjäoikeudessa 30 päivän kuluessa
yhtiön järjestyssääntöjen rikkomisena. käytettävissään olevin keinoin. Lähtö- päätöksen tiedoksiantamisesta, mikäli
Useampia eri hallintaanottoperusteita kohtaisesti yksikin hallintaanottouh- hän katsoo, ettei hallintaanotolle ole
voidaan käyttää myös samanaikai- kainen varoitus riittää. ollut perusteita.
sesti. Esimerkiksi häiritsevän elämän
9