Page 5 - Hairiotilanteiden-hallinta-opas
P. 5

Vuokrasopimuksen päättäminen

Irtisanominen                                                     keino esimerkiksi purkamisvaroituksen ohella. Irtisa-
                                                                  nominen ei myöskään estä vuokranantajaa purkamasta
Vuokranantaja voi irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan          sopimusta päättymään välittömästi irtisanomisajan
vuokrasopimuksen, jos siihen on vuokrasuhteissa noudatet-         kuluessa, jos häiriöt jatkuvat.
tavan hyvän tavan mukainen syy. Toistuvat sopimusrikko-           Ennen vuokrasopimuksen irtisanomista vuokranantajan
mukset, kuten huoneistossa vietettävä häiritsevä elämä tai        kannattaa tarkistaa vuokrasopimuksesta, ettei irtisa-
järjestysmääräysrikkomukset voivat siten oikeuttaa vuok-          nomista katsota ennenaikaiseksi ja siten sopimusrik-
rasopimuksen irtisanomiseen. Siitä huolimatta, että kynnys        komukseksi. Näin yleensä on, jos toistaiseksi voimassa
vuokrasopimuksen irtisanomiseen on matalampi kuin sen             olevassa vuokrasopimuksessa on molempia osapuolia
purkamiseen, vuokranantajan on irtisanoessaankin kyettävä         sitova ehto irtisanomisajan ensimmäisestä alkamispäi-
osoittamaan häiriöt toteen.                                       västä.
Irtisanominen tarkoittaa sitä, että vuokrasopimus päättyy         Määräaikaisen sopimuksen irtisanominen ei puolestaan
irtisanomisajan kuluttua. Vuokranantajan irtisanoessa             ole mahdollista ilman tuomioistuimen lupaa. Luvan saa-
sopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta, jos vuok-          miseksi tarvitaan erityinen syy.
rasuhde on kestänyt alle vuoden, ja muutoin kuusi kuu-
kautta. Irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden            Jäsensivuiltamme löydät sopimus- ja asiakirjamallit,
viimeisestä päivästä, jona irtisanominen on suoritettu, ellei         kuten vuokrasopimuksen irtisanomisilmoituksen,
toisin ole sovittu. Irtisanomisilmoitus on annettava vuok-                   purkamisilmoituksen, varoituksen sekä
ralaiselle tiedoksi kirjallisesti ja todisteellisesti.                        vuokrasuhteen päättämissopimuksen
Vaikka irtisanominen ei ole nopein tapa saada häiriöitä lop-          vuokranantajat.fi/sopimukset-ja-asiakirjamallit
pumaan, se voi olla ensimmäinen mahdollinen puuttumis-

                                                               5
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10