Page 23 - Pelastusalan-ammattilainen-2-2025
P. 23
PEXELS / JOSH HILDEN
uhka mielletään – ja siten jopa "On suorastaan ihme,
hyväksytään – osaksi pelastajan ja ettei ensihoitajille ole
varsinkin ensihoitajan työtä. En osaa
arvioida, miten se vaikuttaa alan sattunut kuolemaan
vetovoimaan. Työntekijät, jotka ovat
itse kokeneet väkivaltaa, saattavat
harkita alan vaihtoa, varsinkin jos
väkivaltatilanne on aiheuttanut kipua
tai kärsimystä."
Mitä kenttä on Jaakkola: "Väkivalta tai sen uhka ei johtaneita tapauksia
sanonut työn ole hyväksyttävää missään ammatissa, työtehtävissä."
vaaroista? edes osittain. Pahimmissa tapauksissa
ensihoitaja menettää väkivaltaisen koh-
taamisen seurauksena työkykynsä."
"Olin tehtävällä, jossa asiakas oli Miten hyvin nykyiset toimintamallit miseksi. Tarvitsemme kuitenkin laaja-alaista media-
jättänyt sakset taskuunsa ja ja varautuminen toimivat väkivalta- kampanjaa, jotta kansalaiset tiedostavat muutoksen.
sopivan tilaisuuden tulleen yritti ja uhkatilanteissa? Missä olisi En usko, että lakimuutos estää kaikkia väkivaltatilan-
lyödä niillä minua ja työparia." parannettavaa? teita, mutta se antaa pelastajille ja ensihoitajille tasa-
arvoisemman oikeudellisen suojan, joka on verratta-
MIIKA HUURINAINEN Korhonen: "Työturvallisuus ja suojaväli- vissa poliisien suojaan samankaltaisissa tilanteissa."
ENSIHOITAJA neet ovat osa jatkuvaa vuorokoulutusta.
Suurin ongelma on edelleen uhkatilan- Jaakkola: "Ajan myötä lakiuudistus tulee vähentä-
"En usko, että suojaliivejä teiden kirjaamisen vähäisyys. Mitä ei ole mään ensihoitajiin ja myös pelastajiin sekä sopimus-
käytetään edes kaikilla niillä kirjattu, sitä ei ole tapahtunut. Parannusta palokuntalaisiin kohdistuva väkivaltaa ja sen uhkaa.
tehtävillä, joilla sitä vaaditaan. on tapahtunut, mutta epäilen silti, että noin Tämä edellyttää alkuvaiheessa laajaa tiedottamista ja
Kynnys niiden käyttöön puolet tapauksista jää yhä raportoimatta." lakiuudistuksen avaamista kansalaisille."
madaltuisi, jos ne olisivat
henkilökohtaiset." Kuikka: "Nykyiset toimintamallit, ohjeet Mitä odotat kansalaisilta ja työyhteisöiltä,
koulutus toimivat varsin hyvin. Parannetta- jotta työturvallisuus paranisi?
MARKUS SIRKIÄ vaa on yhteistyössä poliisin kanssa. Poliisin
LUOTTAMUSEDUSTAJA resurssit ovat toisinaan hyvin rajalliset tai Korhonen: "Turvallisuuden parantaminen on nos-
SATAKUNNAN ENSIHOITAJAT paikalle saapuminen kestää kauan. Pelastus- tettava vahvasti esiin koko pelastusalalla ja jokaisella
laitosten kumppanuusverkoston työturvalli- tasolla. On suorastaan ihme, ettei ensihoitajille ole
"Väkivalta ensihoidossa suustyöryhmä pyrkii parantamaan pelastajien sattunut kuolemaan johtaneita tapauksia työtehtä-
on monimuotoinen ongelma, ja ensihoitajien turvallisuutta myös väkivallan vissä."
johon ei ole yhtä yksittäistä uhkatilanteissa."
ratkaisua." Kuikka: "Odotan kansalaisilta arvostusta ja kunnioi-
Jaakkola: "Työnantajalla on vastuu työturvalli- tusta erityisesti heitä kohtaan, jotka ovat tulleet aut-
JANI PAULIN suudesta. Valitettavasti väkivaltaa tai sen uhkaa tamaan hädässä olevaa. Työyhteisöiltä toivon panos-
ENSIHOIDON YLIOPETTAJA ei voida milloinkaan kokonaan poistaa. Keskeistä tusta työturvallisuuskoulutuksiin, suojavarusteisiin ja
TURUN AMK tässä on työnantajan järjestämä koulutus. Myös yhteisiin käytäntöihin. Organisaatioiden tulisi jakaa
henkilökohtaisten suojavarusteiden hankkimi- osaamistaan ja kokemuksiaan keskenään esimerkiksi
"Mitä enemmän väkivallan nen työntekijälle on työnantajan tehtävä." koulutuksissa ja harjoituksissa."
uhka tehdään näkyväksi,
sitä paremmin tieto leviää Millaisia odotuksia sinulla on rikoslain Jaakkola: "Kansalaisten tulisi ymmärtää, että ensi-
ja asioihin voidaan muutokselle? Ehkäiseekö se väkivaltaa tai hoitotyötä tekevät ovat auttamassa ja pelastamassa
vaikuttaa." sinivalosabotaasia? ihmisiä. He eivät ole palvelijoita, joita voidaan mieli-
valtaisesti käskyttää, väkivaltateoista puhumattakaan.
RIINA RUUSULUOTO Ensihoitajat ansaitsevat kunnioitusta ja arvostusta,
ENSIHOITAJA eivät sylkemistä ja solvaamista." 6
Korhonen: "Rikoslain muutos on vähimmäista-
voite – ei se ongelmaa poista, mutta sen myötä
uhka- ja väkivaltatilanteista määrättävät rangais-
tukset olisivat samat kuin muilla virkamiehillä."
Kuikka: "Rikoslain muutos on enemmän kuin ter-
vetullut askel väkivallan uhkatilanteiden ehkäise-
23