Page 19 - Pelastusalan-ammattilainen-2-2025
P. 19
FREERANGE / JACK MOREH
VAIHTELEVAT MAHDOLLISUUDET. SPALin kyselyn Kahdeksan viikon työ-
mukaan yleisimmät syyt siirtyä työpaikan sisällä kokeilu täydellä palkalla
toisenlaisiin tehtäviin ovat fyysiseen toimintakykyyn on mahdollinen
liittyvät asiat, oma halu edetä uralla tai muuttaa työ-
tehtäviä sekä vuorotyön kuormittavuus. ”MEILLÄ ON vuorokausirytmissä henkilöitä, joilta lääkäri
on kieltänyt pelastussukelluksen. He ovat paloautos-
Pelastustoimessa tyypillisiä tehtäviä ovat esimer- sa, mutta savusukeltamaan he eivät pysty. Tämä vaatii
kiksi kouluttajan ja operaattorin tehtävät sekä erilai- esimiehiltä paljon työvuorosuunnittelua ja resurssien
set roolit kalustonhuollossa. Ensihoidossa joillakin mitoittamista.
alueilla on mahdollista siirtyä sairaalatyöhön. Ter-
veydenhuollon tehtävät voivat olla mahdollisia myös Olemme ehdottaneet työnantajalle, että pelastuslai-
pelastajille, sillä monilla on pelastajatutkinnon rin- toksella arvioitaisiin työvuoron kapasiteettia ja tarvetta
nalla myös lähihoitajan tai sairaanhoitajan tutkinto. sen pohjalta, kuinka paljon tarvitaan savusukelluskelpoi-
sia ja minkä verran vuorossa voi olla niitä, jotka eivät voi
Onko työpaikallasi kyetty osallistua savusukellukseen. Sellaista ei kuitenkaan ole
tarjoamaan vaihtoehtoiset toteutettu, vaikka tarvetta olisi.
tehtävät kaikille, jotka ovat
niitä tarvinneet tai halunneet? Aiemmin oli havaittavissa, että töitä
ei ollut tarjolla, jos ei ollut
En pelastussukelluskelpoi-
osaa nen. Nykyään tällais-
sanoa ta ajatusta ei onneksi
15% enää juuri ole.
Tilapäisen työky-
Ei 69% Kyllä 16% vyttömyyden osalta
urapolkuvaihtoeh-
dot ovat menneet
parempaan suuntaan.
Hyvinvointialue mah-
dollistaa kahdeksan
viikon työkokeilun
täydellä palkalla pitkän
sairausloman jälkeen. Meillä on
ollut muutamia henkilöitä tällaisella
työkokeilujaksolla."
"PALOMIEHILTÄ VAADITAAN nykyään lähtökohtaises-
ti lähihoitajan tutkintoa. Sitä kautta työnantajalle tulee
periaatteessa mahdollisuus siirtää henkilöitä kokonaan
ensihoitoon. Tähän ei onneksi ole menty ainakaan vielä
menty, vaikka painetta työnantajalla varmasti on.
Hyvinvointialueella on puhuttu paljon siitä, että kor-
vaavan työn vaihtoehtoja tulisi olla nykyistä enemmän.
Turvallisuuspuolellakin työskentelee erilaisia koordinaat-
toreita, ja niihin tehtäviin pelastuslaitoksen henkilöstö
voisi olla täysin pätevää. Myös kouluttajan tehtäviä voisi
hyödyntää nykyistä aktiivisemmin.
Muun alan koulutusta ja osaamista laitoksen sisällä
osataan hyödyntää vaihtelevasti. Useimmiten tuntuu,
ettei halua osaamisen hyödyntämiseen löydy. Monet,
jotka ovat suorittaneet uusia tutkintoja, ovat lopulta pää-
tyneet vaihtamaan alaa, vaikka heille olisi voinut kehittää
työtehtäviä myös laitoksen sisällä.”
JOUNI PAKARINEN
työsuojeluvaltuutettu
Kymenlaakso
19