Page 21 - Pelastusalan-ammattilainen-2-2025
P. 21
tää henkilön aikaisempaa osaamista muun muassa Pienessä organisaatiossa
kalustonhoidosta tai tietotekniikasta. halutaan hyödyntää
kertynyttä osaamista
TULEVAISUUDEN TEHTÄVÄT. Kyselyyn vastanneet ko-
kevat, että työnantajalla ei ole todellista halua kehit- ”FINNHEMSIN SISÄLLÄ on mahdollisuus saada omien
tää vaihtoehtoisia työtehtäviä. Avoimissa vastauksis- työtehtävien sisälle runsaasti erilaisia vastuualueita ja
sa hämmästeltiin muun muassa sitä, ettei asia etene sitä kautta kehittää omaa osaamista. Toisaalta organi-
pelastuslaitoksilla, vaikka aiheesta on puhuttu yli 20 saation sisällä ei ole perinteisesti ollut erityisen paljon
vuotta. Asenteet ja puuttuva tahtotila mainittiin niin urapolkuvaihtoehtoja.
ensihoidon, pelastustoimen kuin hätäkeskustenkin
vastauksissa. Joitakin tehtäviä on ollut tarjolla hallinnossa, esimer-
kiksi tukikohdan operatiivisen esihenkilön paikka. Siihen
Rautiainen toivoo, että pelastusalan työnantajat tehtävään siirtyneeltä ei ole edellytetty uutta
selvittäisivät nykyistä aktiivisemmin, miten alan korkeakoulututkintoa, vaan tarvittava kou-
työtehtävät kehittyvät tulevaisuudessa ja minkälaista lutus on järjestynyt työn ohessa.
osaamista sen myötä tarvitaan.
Hallinnollisia töitä tai projektiteh-
– Työnantajilla tulisi olla tilannekuva siitä, miten täviä on saatettu tilapäisesti tarjota
toimintaympäristö muuttuu ja miten se muuttaa myös sellaisissa tilanteissa, joissa
alan osaamistarpeita sekä asemapalvelun aikaisessa henkilö on esimerkiksi pitkältä sai-
että operatiivisessa toimintaympäristössä. 6 rauslomalta palattuaan tarvin-
nut alkuun korvaavaa työtä."
Millaisin syin vaihtoehtoisiin tehtäviin
on ollut mahdollista siirtyä? "TOISTAISEKSI MEILTÄ ei ole
jäänyt yhtään HEMS-ensihoitajaa
Fyysisen 73% eläkkeelle. Työn kuormittavuuden ja
työkyvyn 62% toimintakykyyn liittyvien rajoitteiden
tukeminen 42% takia kolme henkilöä on historian aikana
Oma halu edetä 31% siirtynyt muihin tehtäviin. Heille on löytynyt
uralla tai muuttaa töitä esimerkiksi pelastuslaitoksen operaattorin
työtehtäviä tehtävistä. Useimmat täältä lähtevistä HEMS-ensihoita-
Vuorotyön jista lähtevät muutenkin pelastuslaitokselle töihin. Jotkut
kuormittavuuteen siirtyvät kokonaan toiselle alalle, mutta yleistä se ei ole.
liittyvät syyt Vaihtuvuus meillä on todella pientä."
Henkisen
työkyvyn "JOS TYÖNTEKIJÄLLÄ on halukkuutta jatkaa orga-
tukeminen nisaatiossa, tehtäviä varmasti pyritään järjestämään.
HEMS-ensihoitajan kouluttaminen on kallista, ja kertynyt
Perhesyyt 12% kokemus antaa hyvän näkemyksen siihen, mitä yrityk-
sessä tapahtuu ja miten arki pyörii. Sellaisia ihmisiä tar-
Jokin muu 12% vitaan. Meillä on asiantuntijoita esimerkiksi kalustonhoi-
dossa ja logistiikassa.
HEMS-ensihoitajalla on monipuolinen osaaminen, jolle
on käyttöä sekä organisaation sisällä että sen ulkopuolel-
la. Tämä työ on kuormittavaa sekä henkisesti että fyysi-
sesti, joten kevyempää työtä on yleensä tarjolla hyvin.”
PETTERI RUSI
luottamusedustaja
HEMS-ammattilaiset
En osaa sanoa 12%
21