Page 26 - Pelastusalan-ammattilainen-2-2025
P. 26

Pirkanmaan pelastuslaitoksella
on monipuolinen mittauskalusto
vaativiinkin tilanteisiin.

    Paloesimies Markku Mäntysaari esittelee aktiivihiiliväliasua, jota käytetään tarvittaessa CBRNE-tehtävillä.

       Pirkanmaan pelastuslaitos oli Suomessa ensim-
    mäinen pelastustoimen organisaatio, joka hankki
    aktiivihiiliväliasut.

       – Sellaisten hankkiminen jokapäiväiseen käyt-
    töön ei kuitenkaan olisi mahdollista, sillä ne eivät
    esimerkiksi täytä vaatimuksia roiskesuojauksesta.
    Lisäksi aktiivihiiliasut ovat erittäin kalliita, ja ne säi-
    lyvät käyttökuntoisina vain vuoden sen jälkeen, kun
    ne on otettu pois vakuumipakkauksesta, Mäntysaari
    havainnollistaa.

    KOULUTUS ON KAIKEN A JA O. CBRNE-kyvyk-                      Tiedusteluyksikössä on tilaa myös esimerkiksi tilapäi-
    kyyksien varmistaminen vaatii runsaasti koulutusta.          sen johtokeskuksen perustamiselle.
    Pirkanmaalla CBRNE-osaaminen on keskittynyt
    Nokian asemalle, jossa suurin osa henkilöstöstä on              – Työnantaja varmistaa CBRNE-toiminnan re-
    saanut osa-alueen erikoiskoulutuksen. Täydennys-             surssit myös siten, että asemalle on palkattu kesäksi
    koulutuksiin panostetaan jatkuvasti.                         enemmän ensihoitajia eikä palomiehiä laiteta ambu-
                                                                 lanssiin, Mäntysaari sanoo.
       – Työnantaja ymmärtää toiminnan arvon. Meillä
    on esimerkiksi pakollisia kemikaalisukellusharjoi-              CBRNE-varautuminen pohjautuu pelastuslaitos-
    tuksia vuositasolla enemmän kuin muilla asemilla.            ten alueellisiin riskinarviointeihin, Pelastusopiston
    Osallistumme myös monenlaisiin moniviranomais-               antamiin valtakunnallisiin suosituksiin sekä esimer-
    harjoituksiin ja käymme ulkomaillakin koulutuksis-           kiksi Traficomin tuottamiin viisivuotisselvityksiin
    sa, Mäntysaari kertoo.                                       vaarallisten aineiden kuljetuksista.

       Kansainvälinen yhteistyö on osoittautunut tär-               – Suomessa tuotetaan parhaillaan CBRNE-toi-
    keäksi. Suomessa CBRNE-osaaminen on vähäistä, ja             minnan eri osa-alueille vaatimuksia, jotka yhdenmu-
    Pirkanmaan lisäksi harvinaisempaa kalustoa löytyy            kaistavat pelastuslaitosten varautumista, Mäntysaari
    lähinnä Helsingistä. Osaamista jaetaan laajasti muille       toteaa.
    pelastuslaitoksille ja viranomaisille.
                                                                    Pirkanmaan osaamista hyödynnetään enenevässä
       – Kansainvälisessä yhteistyössä on saanut huo-            määrin myös hyvinvointialueen rajojen ulkopuolella.
    mata, kuinka poikkeuksellinen Suomen moniviran-
    omaismalli on. Muualla Euroopassa viranomaiset                  – Valtakunnallisten tilanne- ja johtokeskusten
    eivät tee samalla tavalla yhteistyötä keskenään.             myötä tietoisuus toivottavasti lisääntyy entisestään. 6

       Panostukset näkyvät myös työyhteisössä. Vaikka
    kouluttaminen on kallista ja aikaa vievää, henkilös-
    tön vaihtuvuus on vähäistä.

26
   21   22   23   24   25   26   27   28   29   30   31