Page 14 - Albatrossi-Albatrossen-4_2020
P. 14

Seminaari ı Työkykyjohtaminen

Työkykyjohtamisella
turvataan henkilöstön
toimintakyky

Merimieseläkassan järjestämässä merenkulun työkykyforumissa perehdyttiin
yhteistyön merkitykseen. Päivän puheenvuoroissa painotettiin ennaltaehkäisevää
toimintaa, nopeaa puuttumista ja johdonmukaista seurantaa.

Teksti Petra Nikkinen Kuvat Marina Paulaharju

ELÄMME poikkeuksellisia aikoja, totesi     40 % on lomautettuina ja                                                           Heljä Pyyhtiä
aloitussanoissaan pian eläkkeelle jäävä    kukaan ei osaa ennustaa,
Merimieseläkekassan toimitusjohta-         miten tilanne kehittyy.                   lä työkykyjohtamisella ennaltaehkäi-
ja Kari Välimäki. Työkykyjohtamisen                                                  sevää toimintaa siten, että turvaamme
seminaaripäivä oli koonnut alan               – Keskeinen asia tulevai-              työntekijöiden toimintakyvyn. Tämän
asiantuntijat paikalle vaiheessa, jossa    suuden kannalta on pitää                  onnistuminen perustuu laajaan yhteis-
koronan leviämisvauhti oli jälleen         henkilöstön työterveydestä                työhön yksilön itsensä, työnantajan
Suomessa kiihtynyt.                        huolta. Tärkeää on myös pi-               sekä työterveyshuollon kesken.
                                           tää huolta heistä, jotka ovat
   Korona on vaikeuttanut lukuisia         tällä hetkellä työelämän                                JARKKO MÄKELÄ ja myö-
aloja ja erityisen kipeästi se on iskenyt  ulkopuolella.                                           hemmin myös omassa pu-
merenkulkuun. Merenkulkijoista noin                                                                heenvuorossaan Mehiläisen
                                              Työkykyjohtamisen                                    tuotepäällikkö Heljä Pyyhtiä
Kari Välimäki                              vaikuttavuus syntyy hyvällä                             esittelivät Mehiläisen laajoja
                                           yhteistyöllä, alusti vastuu­                            digipalveluita, jotka hel-
                                           lääkäri Jarkko Mäkelä                                   pottavat merenkulkijoiden
                                           Liikenne Mehiläisestä omaa                              tavoitettavuutta. Moder-
                                           puheenvuoroaan. Työkykyjohtaminen                       nit ratkaisut varmistavat
                                           on Mäkelän mukaan yksilön työhön                        matalan kynnyksen palve-
                                           vaikuttavien voimavarojen, työn ja                      luita, eivätkä ne ole ajasta
                                           työolojen johtamista.

                                              – Ensisijaisesti tavoittelemme hyväl-

                                              Jarkko Mäkelä

14 Albatrossi | Albatrossen
   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19