Page 26 - Espoon-Kuvis_Pensselihirmut-2025_Final
P. 26

9–10-vuotiaat taiteellisen tutkimuksen ääressä

n Syksyllä 2024
           Åbergin lastentalon
           9–10-vuotiaiden ja
WeeGeen 9–10-vuotiaiden
A-ryhmä tekivät yhteistyötä
taiteellisen tutkimuksen
teemalla. Mukana projektissa
oli 25 oppilasta ja kaksi
opettajaa. Välillä työskennel-
tiin kaikki yhdessä ja välillä
kumpikin ryhmä tahollaan
omassa opetuspisteessä.
Kuvalliset viestit kulkivat
ryhmien välillä. Lopuksi
suunniteltiin näyttely.

Ryhmät aloittivat työsken-
telyn lähettäen toisilleen
tutustumisviestit. Opettajat
Minttu ja Mari vierailivat
toistensa ryhmissä. Syyskuussa
oli yhteinen kuviskerta
Åbergin lastentalolla.
Tutustuimme toisiimme,
tutkimiseen, teemaan ja
taiteilijoiden teoksiin.

Pohdimme, mitä taide voi        haastaa fysiikan lakeja          Oppilaat saivat tehtäväkseen   katsottiin, kuunneltiin,
saada huomaamaan ympä-          tai ottaa kantaa. Jotkut         tutkia Åbergin lastentaloa ja  tunnusteltiin, koettiin ja
ristöstä. Eri taiteilijoiden    taiteilijat pyrkivät vahvis-     sen lähiympäristöä taiteen     havainnoitiin piirtämällä,
teosten kuvat kertoivat,        tamaan fyysistä, kehollista      keinoin pienryhmissä: miten    maalaamalla, keräilemällä,
kuinka taiteen avulla 	         yhteyttämme ympäristöön          ja millaista tietoa voimme     järjestämällä ja kuvaamalla.
voidaan tehdä jonkin            ja toisten taide yrittää auttaa  kerätä ja saada ympäristöstä   Oppilaat löysivät erilaisia
ilmiö näkyväksi ja tuoda        ymmärtämään omia juuria 	        erilaisin tutkimusmenetelmin   näkökulmia ympäristöön:
esiin piilossa olevaa. Taide    ja toisia kulttuureja.           ja aistein. Ympäristöä         taiteilijan näkökulman,
voi saada huomaamaan                                                                            luonnontieteilijän näkökul-
kauneutta ja herättää                                                                           man ja ötökän näkökulman,
myötätuntoa toisia elollisia                                                                    haltian näkökulman, hiiren
kohtaan. Toisinaan taide                                                                        näkökulman, kissaeläimen
                                                                                                näkökulman ja arkeologin
                                                                                                näkökulman.

                                                                                                Ryhmien yhteisen kuviskerran
                                                                                                jälkeen me opettajat tarkaste-
                                                                                                limme oppilaiden tutkimuksia
                                                                                                ja ideoita ja teimme niistä
                                                                                                oppilaille kysymyksiä, esim.
                                                                                                Mitä ihmettelitte? Mitä löysitte?
                                                                                                Millainen olisi teos, jossa
                                                                                                löydetyt asiat tulevat esille?
                                                                                                Yhteistä innostusta teemaan
                                                                                                vaalittiin ryhmissä ja ryhmien
                                                                                                välillä vaihtamalla ideoita ja
                                                                                                näkökulmia opettajien yllä­
                                                                                                pitämän kuvapäiväkirjan avulla.

26
   21   22   23   24   25   26   27   28   29   30   31