Page 10 - PelastusalanAmmattilainen_123
P. 10

LYHYET

Vuoden palomies 2022:

”Pelaamme yhteiseen maaliin”

Vuoden palomies 2022 -tunnustuksen saaja Matti Honkanen pitää tärkeänä,
että Suomessa pelastustoimessa on laaja joukko turvallisuuden tekijöitä
– niin vakinaisia kuin sopimuspalokuntalaisiakin.

Teksti Maarit Krok  Kuva Santtu Tuomisto, Pelastusopisto

T ämä on joukkuepeliä, ja pelaamme                     Sijaisuus vei miestä eteenpäin, ja pelastus-  PELASTUSTOIMEN JOHTAMINEN KEHITTYY
              yhteiseen maaliin. Useilla alueill­a  alalla työskentelevät toverit jääkiekkojouk-
              vaaditaan vakinaisten ja sopimus­     kueesta saivat kiinnostuksen voimistumaan        YHTEISTYÖN KAUTTA. Honkasen valintaa
              palokuntien yhteistyötä, että         entisestään. Muutamaa vuotta myöhemmin           Vuoden palomieheksi 2022 perusteltiin muun
ihmisten turvallisuus pystytään takaamaan.          Honkanen hakeutui terveydenhoitoalan op-         muassa pelastustoimen johtamismenetelmien
Kaikilla meillä on oma roolimme ja asemamme         pilaitokseen.                                    kehittämisellä. Kiinnostus johtamista koh-
siinä yhteisössä, Matti Honkanen sanoo.                                                              taan heräsi vähitellen, kun Honkasen oma
                                                       – Silloin palomiestutkintoon kuului kol-      jääkiekkoura loppui ja hän alkoi valmenta-
    Honkanen sai tunnustuksen 18. tammi-            men kuukauden sairaankuljettamisen jakso,        maan juniorijoukkueita.
kuuta Vuoden palomies 40 vuotta -juhlan             mutta halusin vähän syvällisempää osaamis-
yhteydessä. Vuoden palomies valittiin ensim-        ta. Suoritin ensin lääkintävahtimestari-sai-        – Valmentaminen on myös johtamista ja
mäistä kertaa vuonna 1982, ja samana vuonna         raankuljettaja-tutkinnon ja heti sen perään      ihmisiin vaikuttamista.
Honkanen aloitti kesäsijaisena Savonlinnan          hakeuduin palomieskurssille, Honkanen
palolaitoksella.                                    muistelee.                                          Honkanen sai ensikosketuksen opetuk-
                                                                                                     seenkin puolivahingossa pian valmistumi-
                                                                        Avoin uudelle.               sensa jälkeen, kun valtion palo-opistoon
                                                                           Matti Honkanen            Espoon Otaniemeen haettiin harjoitusmes-
                                                                           nauttii opetustyöstä.     taria.

                                                                                                        – Soitin silloiselle rehtorille, arvostetulle
                                                                                                     Erkki Jaakkolalle ja kyselin paikoista. Ker-
                                                                                                     roin, että olen kokematon kouluttaja, juuri
                                                                                                     valmistunut, mutta olisin kiinnostunut.
                                                                                                     Puhelun jälkeen laitoin paperit ja tulin va-
                                                                                                     lituksi.

                                                                                                        Harjoitusmestarin työnkuva oli pitkälti
                                                                                                     samanlainen kuin nykyisten opettajien:
                                                                                                     oppituntien ja käytännön harjoitusten vetä-
                                                                                                     mistä palomiesopiskelijoille.

                                                                                                        – Kokemattomana kouluttajanuorena
                                                                                                     sain erittäin paljon kokemusta ja vahvistusta
                                                                                                     sille, että tämä voisi olla osa tulevaisuuttani.

                                                                                                        Nyt Honkanen on toiminut Pelastusopis-
                                                                                                     ton yliopettajana jo 20 vuotta. Kuluneiden
                                                                                                     vuosikymmenten aikana hän on ollut ke-
                                                                                                     hittämässä pelastustoimen verkkokoulu-
                                                                                                     tusalustaa Koulumaalia, pelastustoiminnan
                                                                                                     johtamisen osaamiskartoitusmalleja ja
                                                                                                     sähköistä arviointisovellusta. Myös pelastus-
                                                                                                     toiminnan johtamisen käsikirja ja valtakun-
                                                                                                     nalliset suuronnettomuusharjoitukset ovat
                                                                                                     Honkasen aktiivisen työn tulosta.

                                                                                                        – Yhteistyö on keskeinen asia. Entisille ja
                                                                                                     nykyisille työnantajille täytyy antaa kiitosta,
                                                                                                     että ovat mahdollistaneet läsnäoloni näissä
                                                                                                     verkostoissa kehittämässä pelastustoimen
                                                                                                     johtamista. Se ei ole itsestäänselvyys.

10
   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15