Page 13 - PelastusalanAmmattilainen_123
P. 13

PASI JAAKKOLA                     LAKIASIAA
                                                                                                        edunvalvontajohtaja

Turha kulu vai
työelämän riskiturva?

Ammattiliitoissa työskentelevät kuu-                  työtuomioistuimen työnantajille määräämistä
            levat toisinaan jäseniltä, että liittoon  varallaolosaatavien maksuista.
            kuuluminen ei juurikaan tarjoa vas-
            tinetta jäsenmaksulle. On totta, että        SPAL käynnisti varallaoloriidat, neuvotteli
            yksittäinen jäsen voi maksaa vuo-         jäsenten puolesta paikallis- ja keskusneuvotte-
                                                      lut sekä järjesti työtuomioistuimeen asianajajan

sikymmenet liiton jäsenmaksua saaden siitä            edustamaan jäseniä. Lisäksi SPAL vastasi työ-

näkyväksi vastineeksi taskukalenterin ja liiton tuomioistuimessa syntyvistä oikeudenkäynti-

lehden. Liittoon kuuluminen ei kuitenkaan ole kuluista, jotka olisivat nousseet satoihin tuhan-

näin vastikkeeton etu.                                siin, jos jutut olisi lopulta hävitty.

Ammattiliittojen aikaansaannoksia ovat                Jäsenille kohdentuvia palkkasaavutuksia              1
                                                            SPAL sai päätökseen muun muassa Sata-
muun muassa lomaoikeudet, lomaltapaluu- eli                 kunnassa, Itä-Uudellamaalla ja Kainuus-         Ammattiliittojen
lomarahat ja vanhempainvapaat. Ilman am-                                                                 ansiosta työntekijöillä
mattiliittoja julkisella sektorilla ei olisi lähes
                                                                                                           on oikeus lomaan,
kahdeksan viikon vuosilomia ja suuruudeltaan sa. SPALin paikallinen ja keskustason edustus                lomaltapaluurahaan

merkittäviä lomarahoja.                               oli vahvasti mukana jäsenille myönteisesti             ja vanhempain­-
                                                                                                               vapaaseen.
Viimeisin liittojen saavutus on kunta-alalla päättyneissä palkkariidoissa.
                                                                                                           2
uudistetut vanhempainvapaat: ei-                               Kun palkkavääryydet on
                                                                                                          Ristiriitatilanteissa
synnyttävä vanhempi on nykyään                        huomattu ja oikaistu, taloudel-                       liitto neuvottelee
                                     ”Lopputuloksena linen hyöty kohdistuu yleensä                      työntekijän puolesta ja
oikeutettu 32 palkalliseen van-                                                                          tarvittaessa edustaa
                                                                                                        häntä myös oikeudessa,
hempainvapaapäivään aiemman          voi olla, että   työnantajan palveluksessa oleviin.                   jos sopua ei synny
12 päivän sijaan.                        kukaan ei    Myös heihin, jotka eivät kuulu                        neuvottelemalla.
                                                      mihinkään liittoon. Lyhytnäköi-
Yksi merkittävin jäsenetuus           ole ajamassa    sesti työntekijä voi ajatella, että                  3
      on työ- ja virkasuhteisiin     työntekijöiden   miksi kuulua liittoon, jos joka
      liittyvä paikallinen ja liit-                   tapauksessa saan liittojen ajamat                    Liitto tarjoaa myös
                                       oikeuksia.”                                                       monia lisäetuja, kuten

totason edunvalvonta. Ilman                           palkkahyödyt?                                       terveysperusteisen
                                                                                                        lisävakuutusrahaston.
jäsenyyttä yksittäisen työntekijän olisi vaikeaa,     Asia ei ole mustavalkoinen. Mitä vähem-
                                                                                                                                           13
ja taloudellisesti riskaabelia, puuttua vaikkapa män meitä kuuluu liittoon, sitä enemmän

palkkauksensa epäkohtiin.                             heikentyy liittojen edunvalvonta. Lopputulok-

Vaatimukset olisi selvitettävä ja näyttö              sena voi olla, että kukaan ei ole ajamassa työn-

kerättävä yksin. Neuvottelussa työntekijää oli- tekijöiden oikeuksia. Tällöin riskit verrattuna

sivat vastassa työnantajan henkilöstöhallinnon saavutettaviin hyötyihin punnitaan aiempaa

edustajat ja juristit. Mikäli asia ei ratkeaisi neu- kriittisemmin työpaikoilla, ja mahdolliset työn-

vottelemalla, edessä voisivat olla pitkäkestoiset tekijän markkinat muuttuvat julkisella sektoril-

oikeudenkäynnit, joiden kustannukset voivat la työantajan markkinoiksi.

nousta jopa kymmeniin tuhansiin euroihin.             SPAL tarjoaa lisäksi jäsenetuja, kuten
                                                            oikeusturvavakuutuksen, matkustus- ja
   Liiton paikalliset, toimialasi tuntevat luot-            vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Yksi
tamusmiehet ja keskustoimiston edunvalvojat
hoitavat työ- tai virkasuhteeseen liittyvät

epäselvyydet ja neuvottelut jäsenen puolesta. SPALin merkittävimmistä jäseneduista on

Mikäli asia etenee oikeudenkäyntiin asti, liitto terveysperusteinen lisävakuusrahasto, josta voi-

vastaa oikeudenkäyntikuluista.                        daan myöntää jäsenelle taloudellista avustusta

Vuoden 2022 aikana SPALin ansiosta mak-               hoitotoimiin silloin, kun sairaus tai vamma
      settiin jäsenille yli kymmenen miljoonaa
      euroa korvauksia työnantajan palkka-            estää työskentelyn, ja työnantaja tai vakuutus-
                                                      yhtiö ei korvaa hoitotoimia. Rahastoa on hyö-
                                                      dyntänyt sen voimassaolon aikana jo yli sata

virheistä. Leijonanosa tästä summasta koostui SPALin jäsentä.
   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18