Page 6 - PelastusalanAmmattilainen_123
P. 6

KUKA?  Heli Hyttinen

              ✖	 Palomestari, Etelä-Savon 		               Virveä, sillä virkavuoro on vaihtunut päivystävän pa-
              	 pelastuslaitos (Mikkeli)                   lomestarin vuoroksi.

              ✖	 Koulutus: Lääkintä-                          Mikkelissä päivystävä palomestari ottaa vastaan
              	vahtimestari-sairaan-                       kaikki Etelä-Savon alueen hälytystehtävät ja seuraa
              	 kuljettaja, sairaanhoitaja, 		             vasteita sekä muita tehtävään liittyviä asioita. Etelä-
              	pelastajatutkinto,                          Savo on maantieteellisesti laaja alue, johon kuuluvat
              	 alipäällystötutkinto ja                    sekä Mikkelin, Savonlinnan että Pieksämäen palo-
              	 pelastusalan päällystö-                    asemaryhmien paloasemat. Niillä työskentelee sekä
              	 tutkinto (AMK).                            päätoimista että sopimushenkilöstöä.

              ✖	 Työskenteli ennen                            Virka-ajan ulkopuolella päivystysvuoroon kuuluu
              	 palomiehen työtä                           myös sijaisten järjestäminen poissaolijoille.
              	lääkintävahtimestarina
              	 sekä sairaanhoitajana                         – Työtä myös päivystävänä palomestarina on pal-
              	terveyskeskuksen                            jon, mutta se on asioiden järjestelyä ja organisointia.
              	 vuodeosastolla ja                          Välillä kaipaan hallin puolelle, sitä työn fyysistä puol-
              	 yksityisessä sairaan-                      ta, mutta toki se olisi raskaampaa. Nyt ei ole pelkoa
              	kuljetusyrityksessä.                        siitä, että iän myötä tai loukkaantumisen takia ei pys-
                                                           tyisi jatkamaan töitä alalla.
              ✖	 Työskennellyt vuodesta
              	 2005 Etelä-Savon                           HYVÄ TYÖYHTEISÖ TYÖN SUOLA. Hyttisen mielestä
              	pelastuslaitoksella                         palomestarin työssä parasta on monipuolisuus ja yli-
              	 Mikkelissä, ensin palo-                    päätään se, että saa toimia pelastusalalla.
              	 miehenä ja myöhemmin
              	 ylipalomiehenä. Vuodesta 		                   – Parhaisiin puoliin kuuluu ehdottomasti myös
              	 2021 palomestarina.                        hyvä työyhteisö. Kehun aina sitä, että minulla on niin
                                                           hyvät työkaverit. Meillä on pitkään ollut sama poruk-
   tä. Jotta pystyn olemaan työssä eläkeikään saakka, on   ka, ja moni on pitkäaikaisia kavereita.
   ollut pakko miettiä lisäkoulutusta.
                                                              Vaikeimmat ja haastavimmat hetket liittyvät
   LAAJA TYÖSARKA. Palomestarina Hyttinen on ollut         nykyisin tietotyön kuormittavuuteen. Hallinnolli-
   viimeiset pari vuotta. Työssään hän toimii koulutus-    nen työ vaatii paljon tiedon etsimistä ja sen päivit-
   vastaavana, joka koordinoi vakinaisen ja sopimushen-    tämistä.
   kilöstön koulutuksia.

      – Järjestelen muun muassa vuosittaisia pakollisia
   koulutuksia ja sovin ulkopuolisten toimijoiden pitä-
   miä koulutuksia. Lisäksi vastaan sopimushenkilöstön
   koulutuksista. Palapeli on aikamoinen, sillä moni asia
   vaatii organisointia ja sopimista. Tärkeimmät työkalut
   ovat tietokone ja puhelin.

      Joinakin työpäivinä hän päivystää: esimerkiksi
   haastattelupäivänä piti olla pelkkiä toimistohommia,
   mutta nyt Hyttinen kuljettaa koko ajan mukanaan

6
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11