Page 33 - Pelastusalan-ammattilainen-2-2025
P. 33
Suunnittelun Likaisesta
lähtökohtana oli puhtaaseen
mahdollisimman – Näin varus-
monikäyttöinen huoltoyksikkö
ajoneuvo. toimii
Kaikki varushuoltoyksiköstä jaettavat varusteet on numeroitu. Yksikön sammutusasut ovat 1. PELASTAJA SAAPUU likaiselle puolelle,
käytettyjä ja kunnostettuja pukuja, mikä on osaltaan pidentänyt haalareiden käyttöikää. jossa hänelle ojennetaan numeroitu varuste-
kassi. Varustekassin numero ja pelasta-
Pelastaja saa käyttöönsä puhtaat varusteet, minkä jälkeen hän pakkaa likaiset varusteet jan tiedot kirjataan ylös. Pelastaja laittaa
pesupusseihin ja yhä edelleen pyykkisäkkiin. Pyykkisäkki suljetaan vielä erilliseen kulje- likaisen sammutusasunsa sulavaan pesu-
tusastiaan. pussiin. Alusvaatteita kentällä ei vaihdeta.
Koska sulavat pesupussit aukeavat hel-
posti, oma pesupussi laitetaan vielä ase-
makohtaiseen pyykkipussiin. Täydet pyyk-
kipussit laitetaan lopuksi pyörillä varustet-
tuihin jäteastioihin.
– Likaisilla varusteilla on kolme kuorta,
jotta altisteita erittyisi mahdollisimman
vähän. Yksikön kuljettaja ei myöskään koske
likaisiin varusteisiin, apulaispalopäällikkö
Toni Kannikoski sanoo.
2. PELASTAJA SIIRTYY puhtaalle puolelle
pukemaan varustekassista puhtaat varus-
teet. Varustekassit on sinetöity, jotta käyt-
täjät voivat olla varmoja siitä, että jokainen
kassi on tarkastettu ja kassissa on kaikki
tarpeelliset varusteet.
3. PELASTAJA TEKEE itse alustavan puh-
distuksen käyttämillensä koville materiaa-
leille, kuten kengille sekä paineilmalaitteen
selkälevylle ja kasvo-osalle. Varushuolto-
yksikössä on joitakin selkälevyjä sekä kas-
vo-osia siltä varalta, että ne ovat tehtäväl-
lä tulleet poikkeuksellisen likaisiksi.
– Varushuoltoyksikössä ei ole vettä,
eli tehtäväpaikalla toteutettava karkea
puhdistus ei korvaa asemalla tehtävää
huolellista vesipesua. Pelastusyksiköissä
on aina myös varusteiden puhdistamiseen
tarkoitettuja pesusettejä, Kannikoski
huomauttaa.
4. TEHTÄVÄN JÄLKEEN varushuoltoyksi-
kön kuljettaja vie asematunnuksella mer-
kityt pyykkisäkit oikeille asemille, jossa
pelastajat itse huolehtivat niiden puhdis-
tuksesta. He myös palauttavat varushuol-
toyksikön tavarat esimerkiksi sisäpostilla.
Varushuoltoyksikön takatila on niin
sanottu likainen puoli. Poistoilmapuhal-
timella varustettu tila on eristetty auton
muista osista ja on täysin vesipestävä.
33