Page 13 - Pelastusalan-ammattilainen-2-2025
P. 13
PASI JAAKKOLA LAKIASIAA
järjestön johtaja, edunvalvontajohtaja
Palkansaajien järjestyneisyys
pelasti yleisen linjan mukaiset
palkankorotukset
Valtion virkaehtosopimus- ilman liittotukea samansuuruisia palk-
kierros oli poikkeuksellisen
vaikea. Ensimmäistä kertaa karatkaisuja. Suurin osa palkansaajista 1
vuosikymmeniin valtion jäisi itsenäisissä palkkaneuvotteluissa
pääsopijajärjestöt joutuivat alakynteen.
vauhdittamaan neuvottelu-
ja työtaisteluilla ja niiden uhilla. Valtakunnalliset sopimukset pal-
Taustalla vaikutti valtion palkkatar- kankorotuksista ja muista työsuhteen Palkansaajien
jous, joka alitti yleisen kolmen vuoden ehdoista ovat yksi liittoon kuulumisen
7,8 prosentin palkankorotuslinjan.
Valtio tarjosi virkamiehilleen ja työnte- eduista. Tämän lisäksi virka- ja työsuh- vahva yhteinen rintama
kijöilleen vain 6,3 prosentin palkanko-
rotusta kolmen vuoden aikana. Tällaista teisiin liittyvä edunvalvonta ja neuvonta mahdollisti
alennusmyyntiä palkansaajapuoli ei
voinut hyväksyä. Kahden työtaistelun keventää palkansaajan huolikuormaa. yleisen linjan mukaiset
ja lisäksi laajennetun työtaistelu-uhan Neuvottelupöytään istahtaa työntekijän palkankorotukset.
kautta palkansaajapuoli sai haluamansa puolesta luottamusmies tai liiton asian-
eli yleisen linjan mukaiset korotukset.
tuntija, kun kyseessä on esimerkiksi
Julkisella sektorilla on helppo
vedota rahan puutteeseen. Tule- perusteeton irtisanominen, palkkavirhe
vien vuosien ansiotaso olisi
heikentynyt valtion työntekijöillä tai lomaoikeuteen ja työaikaan liittyvä
merkittävästi yksityissektoriin verrat-
tuna, jos yleistä linjaa matalammat kiista. Liittoon kuuluvat saavat käyt-
palkankorotukset olisi hyväksytty. Alen-
nusmyyntiuhka olisi ollut edessä myös töönsä neuvottelukoneiston, jonka
seuraavilla neuvottelukierroksilla. Pal-
kanalennusrintamaan olisivat liittyneet avulla virheellisyydet korjataan usein 2
kunnat ja hyvinvointialueet. jo neuvotteluteitse ilman vuosia kes-
täviä oikeusprosesseja. Kriisiytyneessä
Palkansaajapuoli eli pääsopijajär- tilanteessa jäsenelle tarjotaan ilmainen
jestöt ja niiden alaiset liitot toimivat
neuvottelukierroksella erittäin koordi- oikeusapu tuomioistuimessa. Ammattiliitot antavat
noidusti ja tavoitteellisesti. Liitot, mu-
kaan lukien Hätäkeskusammattilaisten Suomen hallitus on ottanut tehtä- palkansaajalle neuvottelu-
jäsenistö, osoittivat vahvaa solidaari- väkseen palkansaajien järjestäyty- voimaa ja oikeusturvaa,
suutta. Yhteisen tavoitteen eteen oltiin misen tuhoamisen ja merkittävän joita yksin on mahdoton
valmiita taistelemaan kuuluisaan vii- heikentämisen. Tämän ovat osoittaneet saavuttaa.
meiseen pisaraan saakka. Palkansaajien useat työnantajapuolen masinoimat
järjestyneisyys ja liittojen vahva panos-
tus varmistivat yleisen linjan mukaiset lakimuutokset. Viimeisin kurjistus-
palkankorotukset.
suunnitelma on poistaa jäsenmaksujen
Työnantajalla on vahva ja ylivertai-
nen asema palkkaneuvotteluissa. verovähennysoikeus ammattiliittoon
Julkisella sektorilla yksittäinen
palkansaaja pystyy erittäin harvoin, jos kuuluvilta. Esitys ei edistä millään ta-
lainkaan, neuvottelemaan itsenäisesti ja
valla työllisyyttä tai työmarkkinVaasroapuutuam. isesta ja kansalaisten
3Verovähennysoikeuden mahpdeolallsi-tuspalveluista ei ole varaa
nen poistaminen voi hetkellisesstäi älasstkäeäa. Apua on saatava ajoissa
palkansaajien järjestäytymisastehtätad.än hetkellä ja kriiseissä.
Joku ehkä pohtii säästävänsä ja saavansa
joka tapauksessa ay-väen neuvoPtteelalesmtaajatpulaan on reagoitava ja
palkankorotukset. Itsekkyydelläopveoriatiivisen ammattiheHnakilllöitsutöknsen toimet ja
kuitenkin olla karu hinta, jos ammmääartätiä- on lisättävä. suunnitelmat uhkaavat
liittoon kuuluminen ei enää yleisesti työehtojen turvaa ja
houkuta. Palkankorotukset ja -aPlelnansutuks-alan ammattilaistenpalkansaajien
set sekä muut työsuhteen ehdothysavninevloisiinti ja alan vetovoimaisuaussemaa.
jatkossa työnantaja hallituksen säoäntävmarimenistettava parantamalla
lakien puitteissa. Palkansaajaliitptaoljkakausta, työolosuhteita sekä
ei olisi enää puolustamassa työnhteenkkijiälönstön vaikutusmahdolli-
oikeuksia. Tätä yksikään palkanssuauakjasia työpaikoilla.
tuskin toivoo.
13