Page 5 - Albatrossi-Albatrossen-4_2020
P. 5

Merenkulku ı Näkymät

”Merenkulku on
 meille elinehto”

Koronavuosi on ravisuttanut koko merenkulkualaa ennenkokemattomalla
tavalla. Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka istuutui pohtimaan
yhdessä Suomen Varustamoiden varatoimitusjohtajan Hans Ahlströmin ja
Suomen Merimies-Unionin puheenjohtajan Kenneth Bondaksen kanssa
merenkulun merkitystä ja alan tulevaisuuden näkymiä.

Teksti Petra Nikkinen Kuvat Patrik Lindström

TILANNE ON ERITTÄIN VAIKEA, mutta       jaliikenteen osuus tavarakuljetuk-     strategiapäätöksiä, kuten valtioneu-
ei täysin lohduton. Näin voisi sum-     sista on merkittävä. Tämän kevään      voston päätös huoltovarmuuden
mata ministeri Timo Harakan, Hans       ensimmäinen kriisitoimi olikin se,     tavoitteista parin vuoden takaa.
Ahlströmin ja Kenneth Bondaksen         että Huoltovarmuuskeskus ilmoitti
keskustelujen tulosta. Selvää kaikille  jo 19.3. tukevansa vientilaivoja.         – Suomen lipun alla olevilla
kolmelle on, että merenkulku on         Meidän normaali tukitasomme on         laivoilla on vahva liittymä suoma-
Suomelle elinehto, jonka turvaami-      kasvanut merkittävästi tässä kriitti-  laiseen yhteiskuntaan ja elinkeino-
seksi koronakriisin aikana tehdään      sessä vaiheessa.                       elämään. Viranomaisten kannalta
ja on jo tehty useita toimenpiteitä.                                           on aivan selvää, että yhteistyö ja
Varustamoiden Hans Ahlström kiit-       SUOMELLA ON osaava ja kehittyvä        tarvittaessa myös häiriötilanteissa
tääkin hallitusta nopeista toimenpi-    telakkateollisuus, edistyksellinen     toimiminen on silloin sujuvinta ja
teistä merenkulun turvaamiseksi.        meriteknologia ja Suomen lipun         turvallisinta suomalaisten varusta-
                                        alla kulkeva tonnisto. Meriklusterin   moiden kanssa.
   – Listasin 11 kohtaa, jotka hal-     turvaamiseksi kotimaisen tonniston
litus on jo toteuttanut maaliskuun      roolin on oltava vahva myös tulevai-      Merimies-Unionille oma tonnisto
ja lokakuun lopun välillä. Niistä       suudessa.                              on luonnollisesti kriittisen tärkeää.
joka ikinen on ollut erinomaisen
tarpeellinen.                              – Näen Suomen saarena ja olem-         – Ministerin näkemykseen on
                                        me pieni, avoin talous joka on riip-   helppo yhtyä. Ilman suomalaisia va-
   Ahlströmin listasta löytyvät         puvainen tuonti- ja vientikuljetuk-    rustamoja meillä ei olisi suomalaisia
esimerkiksi hallituksen päätös          sista merillä. Jos meillä ei ole omaa  merimiehiäkään, toteaa Bondas.
laajentaa laivojen työvoimakus-         meriklusteria, olemme silloin täysin
tannustukea tilapäisesti, Huolto-       riippuvaisia muista eikä meillä olisi  EU-MAAT TUKEVAT omaa tonnis-
varmuuskeskuksen ja Traficomin          varmuutta siitä, että kukaan tulisi    toaan erilaisin toimin. Suomen
huoltovarmuuskuljetustuki ja väylä-     hoitamaan merikuljetuksiamme           kansallista tukea on kuitenkin huol-
maksujen puolituksen jatko vuoteen      kriisitilanteissa, painottaa Varusta-  tovarmuuden turvaamiseksi annettu
2023 asti.                              mot ry:n Hans Ahlström.                myös muiden kuin Suomen lipun
                                                                               alla oleville laivoille. Merimies-
   Ministeri Harakan mukaan                Timo Harakan mukaan on selvää,      Unioni toivookin, että jatkossa naa-
koronakriisin alkaessa merenkulun       että jo huoltovarmuudenkin takia       purimaat voisivat tukea enemmän
sujuvuuden varmistaminen oli kan-       on tärkeää, että Suomi pystyy ylläpi-  omia kansallisia lippujaan.
sallinen ykkösprioriteetti.             tämään riittävää kotimaista ton-
                                        nistoa. Tästä on tehty myös monia         – Olisi mukavaa, että olisi enem-
   – Yli 90 % Suomen viennistä                                                 mänkin kansainvälistä yhteistyötä
kulkee meriteitse. Myös matkusta-                                              myös tuen osalta. Silloin olisi myös

                                                                               Albatrossi | Albatrossen 5
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10