Page 14 - Albatrossi-Albatrossen-1_2020
P. 14

Naiset merenkulussa

Onko merenkulku
vain miesten maailma?

Arviolta vain kaksi prosenttia kaikista maailman merenkulkijoista
on naisia, joten heidän saamisensa alalle on yksi rekrytoinnin haasteista.
Merenkulku alana on luonut naisten etenemiselle tietyt esteensä,
mutta selkeillä toimilla pystymme tekemään alasta houkuttelevamman.

 Teksti Leena Vedenpää Kuvat Marina Paulaharju, Adobe Stock

TEIN SYKSYLLÄ TUTKIMUSTA naisten         naisia hakeutumaan alalle voisimme     miesten ja naisten töistä saatta-
johtajuudesta merenkulun maail-          saada lisää osaavia työntekijöitä.     vat johtaa olettamuksiin naisten
massa graduani varten. Haastatte-        Monimuotoisemmat rekrytoinnit          kyvykkyyksistä esimerkiksi laivalla
lin merenkulussa johtajarooleissa        luovat myös monimuotoisempia           työskentelystä. Minulle kerrottiin
vaikuttavia naisia Suomessa ja           työyhteisöjä, jotka ovat tutkitusti    tarinoita tilanteista, joissa naisia
keräsin heidän kokemuksiaan naisen       miellyttävämpiä, idearikkaampia ja     saatettiin testata uudessa työssään
ja johtajan roolista miehisellä alalla.  taloudellisesti kannattavampia.        esimerkiksi teettämällä heillä ras-
Johtopäätöksinä totesin, että vaikka                                            kaita töitä, joita miehetkään eivät
naisena ja johtajana oleminen            NAISET JOHTOASEMISSA saattavat         tehneet yksin. Tähän voi tietysti
merenkulussa voikin olla helppoa ja      myös muuttaa työpaikan ilmapiiriä      huomauttaa, että jokaisen täytyy
mukavaa, naiset kohtaavat urallaan       suhtautumisessa avoimuuteen ja         osoittaa aina uudessa työpaikassa
monenlaisia haasteita todistaessaan      mielenterveyteen. Laivalla päällys-    kyvykkyytensä. Naiset kuitenkin
kyvykkyyttään.                           tötehtävissä työskennelleet naiset     joutuvat yleensä kiipeämään suu-
                                         kertoivat haastatteluissani, kuinka    rempien esteiden yli osoittaaksensa
   Merenkulkijoista tosiaan vain         laivalla työskentelevät miespuoliset   osaamisensa, jos edes yleensä pääse-
noin kaksi prosenttia on naisia ja       alaiset tulivat mielellään puhumaan    vät siihen tilanteeseen.
johtamisrooleissa vielä vähemmän.        heille mieltä painavista asioista.
Suomessa merellä tehdyistä työtun-       Naiselle päällystön jäsenenä voi siis     Naiset voivat kokea myös perheen
neista naisten osuus on 25–30%,          olla helpompi mennä juttelemaan        ja merellä olemisen yhdistämisen
mutta suurin osa heistä työskentelee     vaikeista asioista ja tämä voi johtaa  vaikeaksi, ja tilastojen mukaan noin
lautoilla tai matkustaja-aluksilla, ja   esimerkiksi mielenterveysongelmien     kolmekymppiset naiset jättävätkin
enemmän hotellitoiminnoissa. Myös        aiempaan huomaamiseen ja reagoin-      helposti merenkulun taakseen.
päällystön jäsenistä hyvin pieni         tiin.                                  Työnantajille tämä tarkoittaa, että
osuus suomalaisilla aluksilla on                                                osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa
naisia. Tämä on merenkululle suuri          Naiset kuitenkin kohtaavat hel-     katoaa, jos heille ei tarjota houkutte-
ongelma osaavan työvoiman tarpeen        posti ennakkoluuloja miesvaltaisilla   levia vaihtoehtoisia mahdollisuuksia.
vuoksi, ja kannustamalla enemmän         aloilla. Stereotyyppiset oletukset     Myös naisten palaamista takaisin

14 Albatrossi | Albatrossen
   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19