Page 21 - Albatrossi_Albatrossen_4-2024
P. 21

TAVOITTEENA ON TARJOTA työkykyyn ja         Riskiperusteinen toiminta
työhyvinvointiin liittyviä sekä työkyvyt-
tömyysriskejä ehkäiseviä palveluja ja toi-  Tukitoimia kohdistetaan erityisesti niihin MEL-työnantajiin ja
menpiteitä mahdollisimman varhaisessa            vakuutettuihin, joissa työkyvyttömyysriski on kohonnut tai
vaiheessa, parhaimman vaikutuksen           nähdään kasvavana. Arvioinneissa huomioidaan työnantajan koko
saavuttamiseksi niin merenkulkijan, va-     ja taloudelliset vaikutukset, mutta myös yleiset trendit, kuten
rustamotyönantajan ja työeläkevakuut-       työkyvyttömyyseläke- ja kuntoutushakemusten määrät ja niiden
tajan eli Merimieseläkekassan (MEK)         taustalla olevat diagnoosit.
näkökulmista. Toiminnan lähtökohtana
ovat riskiperusteisuus ja vaikuttavuus,         Työkykyä tukeva toiminta keskittyy johtamisen kehittämiseen,
ja sitä ohjaavat hallituksen vahvistamat    työyhteisöjen toimivuuteen ja yksittäisten merenkulkijoiden työky-
linjaukset sekä Finanssivalvonnan mää-      vyn parantamiseen. Näiden kautta pyritään vähentämään työkyvyt-
räykset ja ohjeet. Tukitoimien tavoittee-   tömyysriskeistä johtuvia kustannuksia. Tietopohjana hyödynnetään
na on ehkäistä työkyvyttömyysriskejä        Merimieseläkekassan kattavaa rekisterikantaa sekä yhteistyössä
ja lisätä tietoisuutta työhyvinvointiin     hankittua ja analysoitua tietoa. Toimintaa ohjaavat Finanssival-
vaikuttavista tekijöistä.                   vonnan ohjeistukset ja rahoitukseen käytettävät varat perustuvat
                                            tiettyyn laskennalliseen määrään vakuutusmaksutulosta.

                                            Toiminnan organisointi ja asiakkaan vastuu

                                            Merimieseläkekassan sisäinen ”työkykynyrkki” vastaa työky-
                                                   vyttömyysriskin hallinnan suunnittelusta, toteutuksesta ja
                                            seurannasta. Tähän asiantuntijaryhmään kuuluvat muun muassa
                                            asiakastyöstä vastaava johtaja, päälakimies, ylilääkäri ja työkyky­
                                            koordinaattorit. He vastaavat toiminnan dokumentoinnista ja
                                            raportoinnista johtoryhmälle sekä hallitukselle.

                                                Asiakaskohtaiset toimenpiteet toteutetaan riskiperusteisesti, ja
                                            niiden kustannuksista asiakkaat vastaavat lähtökohtaisesti vähin-
                                            tään puolet. Tämä käytäntö varmistaa vastuullisen työeläkevarojen
                                            käytön sekä asiakkaiden sitoutumisen.

                                            Vaikuttavuuden seuranta

                                            Toiminnan vaikuttavuutta arvioidaan monipuolisilla mittareilla,
                                                 kuten asiakaspalautteilla, palveluiden käyttöasteilla ja työky-
                                            vyttömyysriskien kehityksen analyysillä. Seurannassa hyödynne-
                                            tään muun muassa suurten työnantajien omavastuumaksumallin
                                            kehitystä, työkyvyttömyyseläkehakemusten trendejä ja rikastamal-
                                            la varustamoiden yleisillä tiedoilla sairauspoissaoloista ja työhyvin-
                                            voinnista.

                                            Raportointi ja tulevaisuuden näkymät

                                            Merimieseläkekassa raportoi toiminnastaan ja taloudestaan
                                                   säännöllisesti sekä hallitukselle että Finanssivalvonnalle.
                                            Kvartaalikatsauksissa ja vuosittaisessa tilinpäätöksessä käsitellään
                                            toiminnan etenemistä, mittareita ja tavoitteiden saavuttamista.
                                            Työkykyä tukevien toimien pitkäjänteinen vaikutus näkyy vasta
                                            vuosien kuluttua, mutta järjestelmällisellä työllä Merimieseläke­
                                            kassa pyrkii varmistamaan merenkulkijoiden hyvinvoinnin ja työ-
                                            elämän kestävyyden pitkällä aikavälillä.

                                                                                                          Albatrossi | Albatrossen 21
   16   17   18   19   20   21   22   23   24   25   26