Page 28 - by-72-betonin-laadunvarmistus_osa2
P. 28
5 LAADUNVALVONTATULOSTEN ARVIOINTI
Saatuja työmaanlaadunvalvonnan tuloksia tulee arvioida sekä yksittäisinä että ryh-
mänä. Aina ennen laatumittausta on hyvä tietää, mikä on sallitun tuloksen minimi- ja
maksimiarvo, sekä niille sallittu poikkeama. Näin voidaan välittää tieto poikkeavasta
tuloksesta heti tehtaalle ja valumestarille. Lopuksi tulee vielä katsoa kaikkia dokumen-
toituja tuloksia ryhmänä ja arvioida niiden kelpoisuutta. Joillekin ominaisuuksille salli-
taan pieni määrä poikkeamia, jolloin muutama pieni tulosalitus voi olla hyväksyttävää.
Osa mitattavista laatuominaisuuksista voi olla sellaisia, että betonityönjohtaja voi
arvioida niiden merkitystä ja silti hyväksyä lievän tulospoikkeaman. Nämä päätökset
tulee dokumentoida laatutuloksiin. Poikkeamat voivat koskea lähinnä notkeutta ja läm-
pötilaa, koska niitä koskevat lievät poikkeamat eivät välttämättä vaikuta valun lopputu-
lokseen. Mikäli työmaalla saadut laatumittaustulokset osoittavat tavoitteista poikkea-
vaa laatua, tulee saatuja tuloksia aina ensisijaisesti verrata SFS-EN 206:n liite B:n ja SFS
7022:n vaatimuksiin. Mikäli saadaan tavoitteista poikkeavia laatutuloksia, on hyvä sel-
vittää heti tarkemmin, missä vaiheessa ja miksi tulokset ovat muuttuneet poikkeaviksi.
5.1 LUJUUS
Mahdollisia syitä poikkeaviin lujuustuloksiin voi olla useita, eikä työmaakoekappaleilla
saatu lujuus tarkoita aina itse betonirakenteen vaatimusten vastaisuutta. On mahdol-
lista, että epäilyttävät lujuustulokset liittyvät tehtyihin koekappaleisiin eikä itse beto-
niin, joten kannattaa käydä läpi koko koekappaleisiin liittyvä ketju. Mikäli työmaakap-
paleet eivät anna riittävää lujuustasoa, voi syynä olla esimerkiksi
• betonin tavoiteltua heikompi lujuustaso (esim. v/s-suhde suunniteltua suurempi)
• väärin otetut betoninäytteet (esim. kivinen näyte kuorman alkuosasta)
• ilmamäärän nousu työmaakuljetuksessa (esim. jatkuva auton säiliön sekoitus työ-
maalla ennen valua)
• väärin valmistetut koekappaleet (esim. erottuneet koekappaleet)
• väärin säilytetyt koekappaleet (esim. olosuhteen lämpötila +10 °C)
• koekappaleiden siirrossa tapahtuneet vahingot (esim. kolhut ja liian aikainen siirto)
• eri lujuustyypin käyttö (kuutio- <> lieriölujuus)
• puutteet, virheet tai poikkeamat itse testauksessa (esim. huono hionta, poikkeava
murtokuvio, pinnoitteiden käyttö korkealujuusbetonissa).
Poikkeavia laatutuloksia saataessa onkin hyvä tarkistaa dokumenteista eri vaiheiden
työsuoritukset ja havaitut poikkeamat. Muistakin vaiheista voi löytyä puutteita. Mikäli
EN-standardien vastaisia puutteita löytyy koekappaleiden käsittelyssä, tulee tuloksia
arvioida suhteessa standardin vaatimuksiin. Ylipäätään vastuu työmaan laatutesta-
uksista ja koekappaleista on urakoitsijalla. Mikäli itse rakenteen testausta vaaditaan
lujuustulosten epäilyttävän laadun takia, tulee perehtyä standardiin SFS-EN 13791
(kappale 9) sekä sen kansalliseen soveltamisstandardiin SFS 7508 sekä Betoniyhdistyk-
sen ohjeisiin. On hyvä muistaa, että standardien SFS-EN 13791 ja SFS 7508 mukainen
rakenteen testaus ei ole standardin SFS-EN 206:n mukaista valmisbetonin laadunval-
vontaa vaan itse betonirakenteen laadunvalvontaa.
BY 72 BETONIN LAADUNVARMISTUS – OSA 2
28

