Page 16 - NS1-23-MagNet
P. 16
Uutta teknologiaa
Flir auttaa verkon
vikojen selvittämisessä
Joskus sähkön jakeluverkkoon tulee vikoja, kun esimerkiksi puu kaatuu linjojen pääl-
le. Perinteisesti maastoon lähetetään verkostoasentajia etsimään vikaa ja avaamaan
käsikäyttöisiä erottimia, jotta sähkönjakelu voidaan palauttaa terveeseen verkkoon.
Flir tekee tämän nopeammin ja vähemmällä vaivalla – automaattisesti etänä.
TEKSTI JA FOTO JUKKA NISSINEN
Sähkönjakeluverkko Kaukokäyttöerottimien nitelmasta ja soveltuvuu- Toisella kertaa oli haastei-
muodostuu Nurmijär- sijoittelussa hyödynne- desta paikalliseen jake- ta, mutta toisella kertaa
vellä 57 johtolähdöstä, tään paikallistuntemus- luverkkoon. Nyt hän on se erotti vian oikein.
joissa on noin 1500 ero- ta. Esimerkiksi, kun on vastuussa Flirin konfigu- Järjestelmän testausta
tinta. Erottimista suurin tiedossa ongelmallinen roinnista ja käyttöönotosta vaikeuttaa se, että vikoja
osa on käsikäyttöisiä. kohta verkossa, sijoitetaan Nurmijärvellä. on harvoin.
Erottimen avulla voidaan alueelle strategisesti uusia Asennukset ja käyttöön- – Tavoitteena on lisätä
erottaa tietty osa verkosta erottimia. Pyrkimyksenä otto alkoivat tammikuussa suurin osa johtolähdöistä
mm. vian takia. Johtolähtö ei kuitenkaan ole erottaa 2022, testikäyttöön pääs- Flirin piiriin vuoden 2023
tarkoittaa sähköasemalta kaukokäytöllä jokaista tiin loppukesästä 2022. aikana. Tällä hetkellä se
lähtevää 20 kV johtoa, väliä. – Flir on ollut meillä on käytössä neljällä johto-
jonka varrella on muunta- Paljon etuja tositoimissa pari kertaa. lähdöllä.
moita.
– Kun jakeluverkkoon Flir pienentää sähkönjake- Sami Rahkolan takana on laatikko, jossa on sähkömoottori, joka liikuttaa
tulee vika, se paikalliste- lun keskeytymisestä aiheu- tankoa pitkin ylhäällä oikealla olevaa erotinta, kun Flir antaa komennon.
taan, rajataan ja erotetaan tuvaa haittaa ja nopeuttaa
verkosta. Johtolähdön se viankorjausta. Päivystäjälle
osa, missä on esimerkiksi jää enemmän aikaa orga-
puu linjalla, voidaan näin nisoida korjaustyötä.
erottaa ja palauttaa sähköt Energiavirasto valvoo
takaisin muualle, toteaa jakeluverkkoyhtiöitä val-
käyttö- ja kehitysinsinööri vontamenetelmien avulla.
Sami Rahkola. Energiavirasto kannustaa
Flir tulee sanoista ’Fault verkonhaltijoita saavutta-
Location Isolation and Re- maan vähintään sähkö-
covery’, vapaasti suomen- markkinalain edellyttämän
nettuna ’vianrajaus- toimitusvarmuustason,
automaatio’. Järjestelmä mutta se pyrkii myös oh-
tarvitsee toimiakseen jaamaan verkonhaltijoita
kaukokäyttöerottimia, kehittämään toimitusvar-
joita Flir voi käyttää muutta oma-alotteisesti.
vika-alueen löytämiseen Flirin ansiosta asiak-
sekä vian erottamiseen. kaiden kokemat suunnit-
Kaukokäyttöerottimia telemattomat sähkökatkot
tulee olla useampi kuin lyhenevät. Näin toimitus-
yksi yhdessä johtolähdös- varmuutta voidaan nostaa
sä, jotta järjestelmän hyöty jo nykyisellä verkonra-
voidaan maksimoida. Au- kenteella ilman kallista
tomaatio ei vaadi päivys- maakaapelointia. Tämä
täjän toimia, vaan lähtee pienentää siirtohintojen
saman tien pyörimään nostopainetta, kun kalliita
havaittuaan vian. Kun investointeja ei tarvita.
vikapaikka on löydetty ja Diplomityö Fliristä
erotettu verkosta, päivys-
täjä jatkaa vianhoitoa. Vuonna 2021 Sami Rah-
Systeemiä on lisäksi kola teki Nurmijärven
täydennetty vianilmaisi- Sähköverkolle diplomityön
milla, jotka hälyttävät, kun Flirin käyttöönottosuun-
vikavirta kulkee niiden
lävitse.
16