Page 6 - PA0119_issuu
P. 6

6

   ENSIHOIDON KENTTÄJOHTAJA SAARA PASO-MANKINEN
   TYÖSKENTELEE KUOPIOSSA SOTE-TILANNE- JA JOHTOKESKUKSESSA

   Arvostetaan              Olen saanut olla mukana kenttäjohdossa                   Teksti ja kuva MIKKO TERÄVÄ
   toistemme                               alusta asti. Aloitin kenttiksenä 2013,
   työtä                                   kun järjestelmää käynnistettiin Pohjois-
                                           Savon sairaanhoitopiirin alaisuudessa.
                            Kun tuota aikaa nyt muistelee, niin olihan se sellaista
                            liikkuvaan junaan hyppäämistä. Ensimmäisessä
                            vuorossa pöydällä olivat auton avaimet, Virve ja
                            puhelin, ja siitä aloitettiin.

                                 – Kaksi vuotta sitten kenttäjohto tuli osaksi
                            sosiaali- ja terveydenhuollon tilannekeskusta.
                            Toimimme Kuopion yliopistollisen sairaalan tiloissa.
                            Kenttäjohdon lisäksi täällä työskentelee KYS-erva-
                            alueen viestikeskus sekä Kuopion kaupungin
                            vanhuspalvelujen turvapuhelinpäivystäjä, sairaan-
                            hoitaja ja sosiaalipäivystys.

                            Olemme ensimmäinen SOTE-tilanne-
                            ja johtokeskus, johon on yhdistetty
                            ensihoidon, kotihoidon ja sosiaali-
                            päivystyksen toimijat.

PELASTUSALAN AMMATTILAINEN
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11