Page 4 - Albatrossi-Albatrossen-2_2021
P. 4

Hankkeet ı Vastuullinen merenkulku

                            Kohti pienempää
                            Itämeren ravinne-

                               kuormitusta

                            Baltic Sea Action Group on käynnistänyt vuonna 2020 Vastuullinen merenkulku
                             -hankkeen, jonka tavoitteena on lisätä Suomen satamiin purettavien jätteiden
                               määrää vapaaehtoisten tekojen kautta. Kaksivuotisen hankkeen ytimessä on
                            tiedon levittäminen ja rakentava yhteistyö alan toimijoiden kesken sekä selvittää

                                   meriliikenteen jätekuorman ympäristövaikutuksia Itämeren alueella.

                                                                             Teksti Marina Paulaharju Kuvat BSAG

Kuva | Bild Suvi Matvejeff  ITÄMEREN ALUEELLA liikennöi päivittäin noin 2000            – Kaikki lähti liikkeelle käytännön havainnon
                            alusta, joista 95 % on rahtialuksia. Aluksilla työs­     kautta. Merenkulun vastuullisuus on keskittynyt
                            kentelee arviolta 25 000 merenkulkijaa. Rahtialusten     ilmastopäästöihin, mikä on todella tärkeää. Meren­
                            harmaa vesi, käsitelty käymälävesi sekä jauhettu         kululla on kuitenkin muitakin ympäristövaikutuksia,
                            ruokajäte saadaan yhä laillisesti päästää Itämereen.     kertoo hankkeen projektijohtaja Elisa Mikkolainen.
                            Näistä päästöistä siirtyy mereen ravinteita, bakteereja
                            ja mikromuoveja, jotka kuormittavat ja rehevöittävät        Itämeren reittiliikenteen matkustaja-alukset ja
                            matalasyvyistä Itämerta.                                 säännöllisen reittiliikenteen rahtialukset jättävät jo
                                                                                     nyt kaiken jätteen satamiin, joten heidän kohdallaan

4 Albatrossi | Albatrossen
   1   2   3   4   5   6   7   8   9