Page 13 - PlanNews-1-2022
P. 13

Hoidot pyritään tekemään mahdollisimman noninvasiivisesti:                  Plandentin asiantuntemus ja osaaminen on ollut todella isossa
hampaiden omaa kudosta säästäen ja turhia toimenpiteitä välttäen.              roolissa uusien toimipisteiden suunnittelu- ja toteutusvaiheissa.
­eSmile-vastaanotoilla toteutetaan myös implanttihoitoja ja ienalueiden        Ilman heidän apuaan ei projekteja olisi uskaltanut edes lähteä
plastiikkakirurgiaa.                                                           viemään eteenpäin.

Asiakaspolun jatkuvaa kehittämistä digitaalisten rat-
kaisujen avulla

Lähes kaikki vastaanoton laitteet on hankittu Plandentilta. ”Olemme hy-
vin digitalisoitunut vastaanotto, ja lähes kaikki potilasmateriaali löytyy
sähköisenä. Käymme aistimassa alan uusia tuulia kansainvälisissä koulu-
tuksissa, ja osa hammaslääkäreistämme kuuluu useaan kansainväliseen
asiantuntijaverkostoon. Sitä kautta olemme saaneet paljon hyviä ideoi-
ta oman toimintamme kehittämiseen. Kehitämme asiakaspolkuamme
koko ajan ja olemmekin onnistuneet tekemään työstämme entistä mie-
lekkäämpää ja asiakasta paremmin palvelevaa”, Vesanen kertoo.

   ”Tänä päivänä eri laitteiden ja ohjelmistojen nopea oppiminen on
välttämätöntä. Meillä on paljon uutta henkilökuntaa, ja olemmekin saa-
neet Plandentilta hyvää röntgenkoulutusta ja perehdytystä välinehuollon
laitteisiin. Myös pienlaite-edustajat ovat olleet avuksi laitteiden käyttöön-
otossa”, hän jatkaa.

Plandent pitkäaikaisena kumppanina

Yhteistyö Plandentin kanssa on kestänyt jo vuosikymmeniä, joten Plan-
dentin valikoituminen kumppaniksi uutta vastaanottoa perustaessa oli
luonnollinen valinta.

   ”Perustimme ensimmäisen yrityksemme 23 vuotta sitten ja lähdim-
me jo silloin Plandentin matkaan. Meillä on ollut pitkä yhteinen taival, ja
osasta henkilökuntaa on tullut meille hyviä ystäviä. Olemme aina saaneet
apua ja tukea tilanteessa kuin tilanteessa. Plandentin asiantuntemus ja
osaaminen on ollut todella isossa roolissa uusien toimipisteiden suunnit-
telu- ja toteutusvaiheissa. Ilman heidän apuaan ei projekteja olisi uskalta-
nut edes lähteä viemään eteenpäin”, Vesanen kiittelee. 

                                                                               PlanNews 1|2022  13
   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18