Page 11 - PlanNews-1-2022
P. 11

Ilman asiakkaitamme ei olisi
50-vuotista menestystaivalta.

että apumme tavoittaa asiakkaan nopeasti ilman ylimääräistä viivettä.        tinkimättä. Myynti- ja huoltoverkostomme on maan kattavin ja tarjoaa
Haluamme olla asiakkaidemme arjessa läsnä, jotta he voisivat keskittyä       nopean palveluvasteen asiakkaillemme. Olemme ylpeitä saavutuksis-
yhä enemmän kliiniseen työhönsä. Keskitymme tarjoamaan kokonaista-           tamme, mutta samalla nöyriä oppimaan uutta. Toimialan digitalisoitu-
loudellisesti kustannustehokkaita ja optimaalisia vaihtoehtoja”, Huurinai-   minen antaa meille entistä paremmat lähtökohdat pärjätä kilpailussa,
nen kertoo.                                                                  ja siksi uskon Plandentin vahvistavan asemaansa edelleen myös täällä
                                                                             kotimarkkinalla”, Huurinainen iloitsee.
   Uuden sukupolven osalta Huurinainen pitää erityisen tärkeänä tii-
vistä yhteistyötä hammaslääketieteellistä koulutusta tarjoavien korkea-         Juhlavuosi tulee näkymään Plandentin tapahtumakalenterissa koko
koulujen kanssa. ”On tärkeää, että valmistuvilla suun terveydenhuollon       vuoden ajan. ”Asiakkaille on varmasti luvassa jotain erityistä, sen voin
ammattilaisilla on kokemuksia meidän ratkaisuistamme. Hyvä suhde             luvata. Arvostamme asiakkaitamme suuresti, sillä ilman heitä ei olisi
alan ammattilaisiin ja heidän arkeensa auttaa meitä kehittämään omia         50-vuotista menestystaivalta.” 
palveluitamme, esimerkiksi koulutuspuolta. Meidän tulee kyetä tarjoa-
maan laadukkaita koulutuspolkuja ja mahdollisuuksia, koska hoitomuo-
dot ja työvälineet kehittyvät hurjaa vauhtia. Mielestämme olemme onnis-
tuneet siinä hyvin, ja mielikuva yrityksestämme on erittäin positiivinen.”

Uusi teknologia mullistaa hoidon mutta vaatii inves-                         KUKA?
tointeja
                                                                             DI Jarno Huurinainen
Koko toimialan suurimpana haasteena Huurinainen pitää aikuisväestön          Liiketoimintajohtaja, Plandent Oy
lisääntyvää suunterveyden korjausvelkaa.
                                                                             Tehnyt monivuotisen uran Elisalla liiketoiminnan ja kan-
   ”Julkisen rahoituksen nykyinen ohjaus vähentää yksityisen sektorin        sainvälisten teknologiakumppanuuksien kehittämisen
asiakasmääriä, mikä lisää julkisen sektorin tehokkuuspainetta”, Huurinai-    parissa. Pitkä kokemus strategiatyöstä sekä digitaalis-
nen toteaa.                                                                  ten palvelujen ja liiketoimintaprosessien kehittämisestä.
                                                                             Aiemmin työskennellyt myös Oral Hammaslääkäreiden
   Perusteellinen suun tutkimus ja diagnostiikka ovat avain hyvään ja        palveluksessa.
laadukkaaseen hoitoon ja siihen, että terveysongelmiin tartutaan ajois-
sa. Yhä suurempi osa väestöstä pitäisi saada säännöllisen ja laadukkaan         Työpäivän jälkeen rentoutuu parhaiten sellaisen teke-
hammastarkastuksen piiriin.                                                  misen parissa, joka vie ajatukset pois töistä.

   ”Toiseksi, digitalisoituva hoito tarjoaa mahdollisuuksia toteuttaa hoito     ”Yleensä urheilu auttaa tässä, samoin rakentami-
asiakaslähtöisemmin. Uusilla työvälineillä pystytään havainnollistamaan      seen ja remontointiin liittyvät työt. Uusin innostukseni
hoitoa ja lopputulosta paremmin sekä mahdollistamaan vaikuttavampi           kohde on veneily, jonka parissa on mennyt viimeiset
hoito. Teknologia vaatii investointeja, mutta nykyiset hankintamallit mah-   pari vuotta.”
dollistavat kokeilut melko alhaisella kynnyksellä.”

Juhlavuonna katse tulevaisuuteen

Juhlavuottaan viettävä Plandent on vakiinnuttanut asemansa alan mark-
kinajohtajana. Isossa, useassa Euroopan maassa toimivassa yhtiössä on
volyymivoimaa, minkä ansiosta asiakkaille voidaan tarjota kustannuste-
hokkaita ja laadukkaita tuotteita ja palveluita.

   ”Olemme onnistuneet luomaan asiakkaillemme kehittyneet sähköi-
set palvelut ja tilausjärjestelmät henkilökohtaisesta palvelusta ja tuesta

                                                                             PlanNews 1|2022                                            11
   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16