Page 3 - OmaaVoimaa_4-2021
P. 3

Pääkirjoitus

TOIMIVA ASIAKASPALVELU
ON MEILLE KUNNIA-ASIA

KUTEN TÄMÄN LEHDEN kansissa ja seuraavalla aukeamalla             Helppo tavoitettavuus useissa kanavissa ja laajat palveluajat yh-
        kerrotaan, Lännen Omavoimassa on meneillään muu-          distettynä nopeaan palveluun ilman asiakkaan pompottelua luo
        tosten ajat.Vuodenvaihteessa Rauman Energian ja Vak-      erinomaisen asiakaskokemuksen, josta haluamme pitää kiinni
ka-Suomen Voiman lisäksi yhtiön osakkaiksi tulevat Leppä-         myös näinä uudistusten aikoina. Pidämme tärkeimpinä mit-
kosken Energia ja Valkeakosken Energia.                           tareina asiakaspalvelun tavoittavuutta ja asiakastyytyväisyyttä.

Uusien osakkaiden mukaantulo ja valtakunnallinen data-            Olen erityisen iloinen siitä, että olemme jo useana vuonna saa-
hub-projekti ovatkin pitäneet meitä kiireisinä. Olemme val-       neet loistavat tulokset kaksi kertaa vuodessa toteutetusta asia-
mistelleet uudistuksia niin, että asiakkaille koituisi mahdolli-  kastyytyväisyysmittauksesta. Mittaamme asiakastyytyväisyyt-
simman vähän vaivaa.                                              tä jatkuvasti myös asiakaspalvelussa tapahtuvien kohtaamisten
                                                                  osalta ja varmistamme, että asiakkaat kokevat saamansa pal-
Onneksi voin ylpeänä todeta, että tässä olemme onnistu-           velun hyvänä ja tasomme säilyy päivästä ja vuodesta toiseen.
neet hyvin. Pidensimme jo kesällä asiakaspalvelun aukioloai-
kaa puhelimessa ja sähköisissä kanavissa merkittävästi, mis-      HALUANKIN KIITTÄÄ ASIAKKAITA mutkattomasta yhteistyöstä
tä olemme saaneet runsaasti kiitosta. Energia-asioita voi nyt     sekä koko asiakaspalvelutiimiä hyvästi työstä yhä parempien
hoitaa arkisin aina iltakahdeksaan saakka.                        tulosten saavuttamiseksi. Tulemme aktiivisesti kehittämään
                                                                  asiakasrajapintamme ratkaisuja tulevaisuudessa, koska jokai-
LAAJENEMINEN PIRKANMAAN SUUNTAAN voi kuulostaa siltä,             nen asiakaskohtaaminen on meille tärkeä.
ettemme olisi enää paikallisia. Se on kuitenkin turha pelko,
sillä pidämme tiukasti kiinni paikallisuudesta. Paikalliset pal-  Palvelevin terveisin,
velupisteet toimivat kuten ennenkin ja asiakkaat saavat mut-      LAURA ÄMMÄLÄ
katonta palvelua samasta numerosta kuin tähänkin asti.            Asiakaspalvelupäällikkö

www.omaavoimaa.fi      Lännen Omavoiman, Rauman Energian ja VSV-konsernin asiakaslehti Julkaisija: Lännen Omavoima Oy
www.lannenomavoima.fi  Paikallistoimitus: Päätoimittaja Lauri Tuomola, lauri.tuomola@lannenomavoima.fi
www.raumanenergia.fi   Helsingin toimitus: Päätoimittaja Ari J. Vesa, ari.vesa@energia.fi Kustantaja: Adato Energia Oy
www.vsv.fi             Toimituksen assistentti: Riitta Lahti, riitta.lahti@energia.fi
                       Painopaikka: PunaMusta, Forssa 2021 Taitto: PunaMusta Oy, Sisältö- ja suunnittelupalvelut
                       Palvelunumerot: Asiakaspalvelu (02) 880 0 880, Maksuasiat (02) 2700 390, Vikanumero 020 6066 133
                       Palvelupisteet: Kairakatu 4, Rauma, Vihtorinkatu 2, Laitila, Voudinkatu 35, Raisio

                                                                                                                                     3
   1   2   3   4   5   6   7   8