Page 8 - OmaaVoimaa_2_2019
P. 8

Hyvä
   investointi

   Soukaisten tila on otollisella paikalla aurinkoenergian hyödyntämistä ajatellen.

   SOUKAISTEN TILAN
   REHUVARASTON KATOLLE
   66 AURINKOPANEELIA

   Sari ja Jyrki Soukainen näkevät                                  gian odotetaan kattavan parhaimpina kuukausina noin kol-
   aurinkopaneelit ensisijaisesti                                   manneksen kaikesta Soukaisten tilan energiantarpeesta.
   ympäristötekona.
                                                                       – Navetan ja meidän kodin lisäksi pihapiirissä on myös
   TEKSTI JA KUVAT: ALINA KORTENIEMI                                muuta liiketoimintaa, joka ottaa osansa sähkönkulutuksesta.
                                                                    Tilan vanhassa päärakennuksessa on minun työtila ja Sou-
   Vasaraisilla Jyrki Soukainen tutkailee puhelimensa näyt-         kaisten Rusthollin majoituspalveluita, psykoterapeuttina työs-
           töä innokkaasti ja huomaa hiilijalanjäljen jo pienenty-  kentelevä Sari Soukainen kertoo.
           neen.
      – Ja olemme säästäneet jo neljä euroa rahaa, Jyrki hymyilee.     Soukaisten kiinnostus aurinkoenergiaan on syttynyt jo usei-
     Soukaisten tilan rehuvaraston katto on saanut edellisenä       ta vuosia sitten. Taloudellisen kannattavuuden ohella myös
   päivänä ylleen 66 aurinkopaneelia. Paneelien tuottaman ener-     ympäristöasiat saivat harkitsemaan investointia. Soukaiset ko-
                                                                    rostavat, että maatilojenkin pitää miettiä keinoja, joilla tulla
                                                                    ilmastoasioissa vastaan.

                                                                       – Vuonna 2015 taisin olla ensimmäistä kertaa yhteydessä
                                                                    paikalliseen energiayhtiöön. Paneelit olivat silloin jonkin ver-

8
   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13