Page 3 - OmaaVoimaa_2_2019
P. 3

Pääkirjoitus

TULEVAISUUDESSA ON TRENDIKÄSTÄ

KUULUA KAUKOLÄMPÖVERKKOON

KAUKOLÄMPÖ ON ASIAKKAALLE VARMA, luotettava ja huole-             ON OLLUT ERITTÄIN MIELENKIINTOISTA seurata kuluneet kymme-
        ton lämmitystapa, mutta siihen monien ymmärrys kau-       nen vuotta energia-alan murrosta aitiopaikalta. Katse on nyt
        kolämmön osalta päättyykin. Kaukolämpöä pidetään sel-     suunnattu asiakkaiden palvelemiseen sekä tuotteiden ja pal-
viönä, joka tulee sieltä jostain – kuin raha pankkiautomaatista.  velujen kehittämiseen. Raumallakin olemme pyrkineet tuo-
                                                                  maan kaukolämpöön lisää asiakaslähtöisyyttä.
KAUKOLÄMMÖN ITSESTÄÄNSELVYYS on meille toisaalta hyvä ja
toisaalta huono asia. Varma, luotettava ja huoleton kauko-        Haluamme olla mukana entistä tiiviimmin asiakkaan mietti-
lämpö palvelee asiakkaitamme päivästä päivään, mutta koska        essä energiapalveluiden kokonaisratkaisua. Tulevaisuudessa
periaatteessa näkyvää on vain lasku, on muiden alan toimijoi-     voi olla kyse esimerkiksi olosuhteen myymisestä, kun teknii-
den helppo kilpailla kaukolämpöä vastaan aggressiivisilla ja      kan ja digitaalisten laitteiden kehittyessä syntyy valtavasti uu-
valitettavan usein myös katteettomilla lupauksilla.               sia mahdollisuuksia.

OSA ASIAKKAISTA on hyvinkin tietoisia eri lämmitysmuodoista,      USKALLAN LUVATA, että tulevaisuudessakin kaukolämpöasiak-
mutta usein on myös niin, että loppukäyttäjät tietävät kauko-     kaat voivat nauttia kilpailukykyisestä, luotettavasta, ympäris-
lämmöstä vähän. Paikallisesti on ongelmallista, että otsikoihin   töystävällisestä ja helppokäyttöisestä kaukolämmöstä.
nousevat usein suurten kaupunkien huolenaiheet, jotka eivät
näillä seuduilla päde. Kaukolämpö mielletään usein ympäris-       TOIMII.
tön kannalta huonoksi valinnaksi, vaikka totuus esimerkiksi
Raumalla on täysin päinvastainen. Moni ei nimittäin tule          Kesäisin terveisin,
ajatelleeksi, että lämmön ja sähkön yhteistuotanto on varsin
tehokasta, ja koska käytämme uusiutuvia polttoaineita, on         JOUNI KARTANO, KAUKOLÄMPÖJOHTAJA
kaukolämpö paikallisesti hyvinkin ympäristöystävällistä. Tätä     Rauman Energia Oy
haluamme tuoda jatkuvasti viestinnässämme esiin.

www.omaavoimaa.fi      Lännen Omavoiman, Rauman Energian ja VSV-konsernin asiakaslehti
www.lannenomavoima.fi  Julkaisija: Lännen Omavoima Oy Paikallistoimitus: Päätoimittaja Lauri Tuomola, lauri.tuomola@lannenomavoima.fi
www.raumanenergia.fi   Helsingin toimitus: Päätoimittaja Ari J. Vesa, ari.vesa@energia.fi Kustantaja: Adato Energia Oy
www.vsv.fi             Toimituksen assistentti: Riitta Lahti, riitta.lahti@energia.fi Painopaikka: Forssaprint 2019 Taitto: Faktor
                       Palvelunumerot: Asiakaspalvelu (02) 880 0 880, Maksuasiat (02) 2700 390, Vikanumero 020 6066 133
                       Palvelupisteet: Kairakatu 4, Rauma, Vihtorinkatu 2, Laitila

                                                                                                                                       3
   1   2   3   4   5   6   7   8