Page 7 - OmaaVoimaa_2_2019
P. 7

Aivan ensimmäiseksi kannattaa korostaa, että tekoäly on                     Näin tekoäly toimii
        oikeasti tyhmä kuin saapas. Se ei näet opi kerrasta ku-
        ten ihminen, vaan opetus pitää toistaa miljoonia ker-                  Tekoälyn suurin kasvu tapahtuu hermoverkkotekniikassa.
toja esimerkkien avulla.                                                       Periaate keksittiin jo 1950-luvulla, mutta vasta nykyisten
                                                                               tietokoneiden teho on tehnyt mahdolliseksi hermoverkkojen
  Niinpä tekoälylle täytyy näyttää miljoona kissan ja koiran                   laajamittaisen hyödyntämisen.
kuvaa, jotta se oppii erottamaan ne toisistaan. Sitten kun te-
koälylle näyttää possun, se osaa vain sanoa, että se ei ole koi-               Hermoverkko matkii aivojen hermosoluja. Sen matemaattinen
ra eikä kissa.                                                                 malli koostuu muiden hermoverkon solujen signaalien
                                                                               summaajista ja aktivaatiofunktioista.
  Heikkoutena on suuritöinen opetusvaihe. Vahvuutena on
se, että kun tekoäly on viimein oppinut asian, se toimii ihmis-                Opetuksen aikana tekniikka muodostaa painotukset hermo-
täkin tarkemmin ja nopeammin.                                                  verkon solujen välisille kytkennöille. Moderneissa syväoppi-
                                                                               vissa ratkaisuissa käytetään lisäksi tuhansia hermoverkko-
Tekoäly ryhtyy autonkuljettajaksi                                              kerroksia, joista kukin kerros tarkentaa aiemman kerroksen
                                                                               oppimista.
Tekoälyyn kuuluu monia osa-alueita. Näitä ovat data-ana-
lyysi, kielen ymmärtäminen, oppiminen, tunnistaminen,                       Neljäsosalla kodeista on palvelusrobotti, joka osaa laittaa
päättely, ongelmanratkaisu, vuorovaikutus ihmisen kanssa,                 ruokaa ja vaikkapa silittää ja viikata vaatteita.
puheentunnistus, konenäkö sekä robotiikka, jossa kaikki yh-
distyvät.                                                                   Kodin vartijana toimii robottikoira ja kodin arsenaaliin kuu-
                                                                          luu lääkärirobotti, ravinto- ja liikuntaterapeutti, joka tekee no-
  Tekoälyvallankumouksen myötä tekoälystä on nyt kehitty-                 peasti diagnoosin vaivasta kuin vaivasta.
mässä oikea monitaituri. Yritysten ohella kehitys hyödyttää
myös kuluttajaa monenlaisten älykkäiden laitteiden avulla.                  Suomikin on vahvasti mukana tekoälykilvassa, sillä Reak-
                                                                          torin ja Helsingin yliopiston Elements of AI -verkkokurssi on
  Automaattisesti ajavassa robottiautossa tekoäly havaitsee               tavoittanut jo yli 140 000 suomalaista.
toiset autot, polku- ja moottoripyörät, ihmiset ja eläimet. Se
ymmärtää liikennemerkit ja aikaa myöten sen arvellaan op-                 Tekoäly tulee työelämään
pivan ihmistä paremmaksi kuljettajaksi.
                                                                          Tekoälyn kuluttajatekniikan kääntöpuolena on kuitenkin, et-
  Tekoäly osaa myös navigoida paketteja kuljettavan dronen                tä koneet ottavat hoitaakseen monia työtehtäviä. Miten rat-
eli lenturin kotiovelle. Ensi vuosikymmenellä tekoäly ohjas-              kaistaan pienen ihmisen arki tilanteessa, kun tekoäly ja robo-
taa taivaalla pörrääviä ilmatakseja, uskovat alan innovaattorit.          tit vievät työpaikat?

Kodin tekoäly arkipäiväistyy                                                2020-luvulla tekoäly näet valtaa teollisuuden, varastojen
                                                                          hallinnan ja kuljetuksen. Tekoäly ja robotit tulevat vauhdilla
Tekoäly on jo arkea älypuhelimissa ja nettipalveluissa. Näis-             myös asiakaspalveluun, valtionhallintoon, oikeus- ja taloustie-
sä tekoäly tunnistaa kasvot, sormenjäljet ja oppii tuntemaan              teeseen sekä lääketieteeseen, poliisitoimeen ja sodankäyntiin.
käyttäjänsä – sekä suosittelee sisältöjä mieltymysten perus-
teella.                                                                     Suurpankki JPMorgan Chase otti jo pari vuotta sitten käyt-
                                                                          töön tekoälyn, joka tekee lainasopimuksia. Järjestelmä tekee
  Tekoäly ymmärtää myös puheen ja osaa kääntää sen lähes                  muutamassa sekunnissa työn, johon juristeilta meni 360 000
tosiajassa vaikka japaniksi. Ja tekoäly tunnistaa miten likais-           tuntia vuodessa.
ta pyykkiä on pantu älypesukoneeseen. Sitten se laatii näille
parhaan pesuohjelman.                                                       Tekoälyn ja robottien käyttö voikin johtaa siihen, että jopa
                                                                          50 prosenttia nykyisistä työpaikoista katoaa lähivuosikymme-
  Lisäksi tekoäly toimii taustalla robottipölynimureissa sekä             nien aikana.Vaikka tekoälyn myötä syntyykin uusia töitä, ris-
kodin Alexa ja Google -älykaiuttimissa. 8k-televisioissa teko-            kinä on melkoisia yhteiskunnallisia ongelmia.
äly taas luo lisää tarkkuutta sovittaessaan Full HD ja 4k -ku-
                                                                          Uhkana ihmisen eloonjäänti?
                                          vaa ruutuun.
                                            Tekoälyn avulla uusimmat      Tekoälyn heikkoutena on se, että se ei osaa selittää miksi se
                                                                          on päätynyt johtopäätökseensä. Mistä siis tiedämme, että te-
                                          kamerat osaavat jopa puh-       koäly on tehnyt oikean ratkaisun?
                                          distaa pimeässä kuvatut hä-
                                          märät kuvat. Käsittelyn jäl-      Jos tekoälyn annetaan tehdä tärkeitä päätöksiä ja hallita yh-
                                          keen kuvat näyttävät kuin       teiskuntaa on vaarana, että tekoäly päättelee ihmisen olevan pla-
                                          kirkkaassa päivänvalossa ku-    neetan suurin uhkatekijä, joka täytyy eliminoida maapallolta.
                                          vatuilta.
                                                                            Terminator-elokuvan visiot ovat täysin todellisia, varoittavat
                                   Robotit rynnivät kotiin                Microsoftin johtaja Bill Gates, Tesla-sähköautotehtaan joh-
                                                                          taja Elon Musk ja edesmennyt fyysikko Stephen Hawkins.
                                          Yhdysvaltalainen Dassault
                                          Systems -tutkimuslaitos ar-       Euroopan komission mukaan tekoälyn hyödyntämistä tu-
                                          vioi, että 70 prosenttia käyt-  leekin valvoa lainsäädännöllisesti.
                                          tää 10 vuoden kuluttua etä-
                                          valvottuja kodinkoneita.

                                                                                                                                              7
   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12