Page 9 - SV2102_kuopio
P. 9
Saunan kiuaskivet eivät ehkä ole kodin – Oman asuinalueen vesijohtovedestä – Tarjolla on myös sähkösaunoihin äly-
Top 5 -tarkistuslistalla. riippuen kiven pinta voi olla ruosteen sä- kiukaita kaukosäätimineen eli älykäs
vyinen, valkoinen tai vihertävä. On hyvä sauna on kosteudeltaan ja lämpötilal-
Monelle kotitaloudelle riittää tieto siitä, muistaa, että kiuaskivet ovat kulutusta- taan ideaali, kun löylyautomaatti hoitaa
että kiuas toimii ja kiukaalle vettä heitet- varaa muutaman vuoden elinkaarella, jos saunottamisen.
täessä kuuluu tuttu ja kehoon piiskaavalla saunominen on esimerkiksi viikoittaista.
kuumuudella käyvä löylyn sihahdus. Saunat ovat nykyään myös hyvin sisustuk-
Kiuaskivien valinta sellisia ja näyttäviä.
Aalto-yliopiston ihmiskeskeisen suunnit-
telun dosentti ja Saunologia.fi -sivuston Lassi A. Liikkanen on tutkinut testaten – Sähkökiuasta valitessa on hyvä paneu-
perustaja Lassi A. Liikkanen toteaa, että kiuaskivien kestävyyttä. Testissä kivet sai- tua myös kiukaan muotoon ja siihen miten
saunan energiatehokkuuteen voi vaikut- vat 150 lämmityskertaa, 450 lämmitystun- matala tai vastaavasti korkea kiuas läm-
taa monella tavalla. Suomen Saunaseu- tia ja 2100 löylynheittoa. mittää saunan ja millaiset puitteet sauno-
ra myönsi Lassi A. Liikkaselle vuoden 2021 jalle tällöin on. Kiuastyyppi kannattaa va-
Löylynhenki-palkinnon. Kivilaatujen väliset erot ovat merkittä- lita oman käyttötarpeen mukaan.
viä. Parhaiten ja heikoimmin selviyty-
Monta tapaa vaikuttaa neen näytteen välinen ero on lähes 30 Entä mikä olisi sellainen saunojalle tärkeä
energiatehokkuuteen prosenttia. energiatehokas vinkki, josta harvemmin
puhutaan?
Saunan lämpötila, saunomiseen käy- Parhaiten selviytyneet kivilaadut olivat
tetty aika tai saunan jättäminen tur- testissä peridotiitti, oliviini, vulkaniitti ja – Sähkösaunoissa on koneellinen ilman-
haan päälle, kiukaan ja kivien kunto ja oliviinidiabaasi. vaihto. Katonrajasta löytyy poistoventtii-
se, miten lämpöä pääsee harakoille, vai-
kuttavat energiatehokkuuteen ja kodin – Suomalaisten saunois- ”Saunan kiuaskivet kannattaa
sähkönkulutukseen. sa suositaan luonnon- tarkistaa vuosittain ja vaihtaa
kiviä, joista suosituin on muutaman vuoden välein.”
– Jos sauna lämpenee hitaasti, saunan hintatasoltaan edullinen
ilma tuntuu tunkkaiselta ja löylyt heikoil- kotimainen oliviinidia-
ta, pitää kiukaan kivet uusia. Sähkökiu- baasi. Noin 40 kiloa tätä
kaassa myös kiukaan vastukset saatta- kiveä maksaa jopa alle
vat vaurioitua ja hajota huonokuntoisista 20 euroa.
kiuaskivistä.
Pyöristetyt keraamiset kiuaskivet ovat kes- li ja samoin hyvin läheltä lattian pintaa.
Kivet kannattaa Liikkasen mukaan tar- tävämpiä ja siten niiden tarkistus- ja vaih- Saunomisen aikana ylhäällä olevan pois-
kistaa vuoden välein ja uusia muutaman toväli voi olla pidempi. Hintatasoltaan toventtiilin voi pitää suljettuna, jolloin läm-
vuoden välein. nämä ovat jopa 20 kertaa kalliimpia kuin pöenergiaa ei haihdu saunomisen aika-
oliviinidiabaasit. na. Kyseinen venttiili avataan saunomisen
– Tarkistus on pieni vaiva haittoihin ver- jälkeen.
rattuna. Kiuaskivien tarkistaminen sujuu Trendikkäästi valkoista
vaivatta. Kivet otetaan kiukaasta käsiin
ja niitä kopautellaan vastakkain. Mikäli Kiuaskivet ovat pääosin harmaita ja nyky-
kivet lohkeilevat, on ne syytä uusia. Erityi- trendeissä näkyy myös kiukaita täyden-
sen huonokuntoiset kiuaskivet suorastaan nettynä valkoisilla koristekivillä tai punai-
murenevat käsiin. sella graniitilla.
Kiuas kannattaa puhdistaa – Kiven laadusta ja ominaisuuksista kan-
nattaa olla tarkkana. On ikävää puhdis-
Liikkanen muistuttaa, että kiuas pitää taa kiuasta, jos kivet murenevat nopeasti
myös puhdistaa kivistä tyhjentämisen jauhemaisina kiukaaseen.
jälkeen.
Siinä jo kivien tyylipisteet murenevat eli
– Jos kiukaaseen on kertynyt hajonneiden laatuun ja kivien kestävyyteen kannattaa
kiuaskivien mursketta. Kiukaissa on aika panostaa.
isojakin rakenteellisia eroja, jotka voivat
tukkia kiukaan ilmaraot. Energiatehokkaat vinkit
Kiukaan ja kivien kunto on hyvä tarkistaa Saunominen on Liikkasen mukaan koko- Kiuaskivien testistä saa lisätietoa
myös asuntoon muuttaessa, sillä edellis- naisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Saunologia.fi-sivustolta.
ten asukkaiden saunomisen ja kivien vaih-
don historiaa on mahdoton tietää. – Pienillä asioilla voi saada paljon muu- Lassi A. Liikkasen kirjoittama Hyvien
toksia aikaan. Saunan kuumuus, kipakat löylyjen salaisuus -tietokirja ilmestyi
Kivien pinnasta näkee myös niiden huo- tai pehmeät löylyt ja saunan päällä olo vuonna 2019.
non kunnon. ovat avainasemassa sähkönkulutuksessa.
№2/2021 – SÄHKÖVIESTI – 9