Page 6 - SV2102_kuopio
P. 6
– Niitä varten on kaukolämpöverkosta pi-
dettävä hyvää huolta, sillä se juuri mah-
dollistaa eri lämmönlähteiden käytön. Esi-
merkiksi jäähdytyksessä syntyvä lämpö
voidaan siirtää sinne, missä sitä tarvitaan,
hän sanoo.
Isot lämpöpumput leikkaisivat
polttoaineiden käyttöä
vielä 15 prosenttia
Kuopion Energian polttoainehankinnois-
ta vastaava Matti Voutilainen allevii-
vaa ilmastotiekartassa merkittävää siirty-
mää 2010-luvulta tälle vuosikymmenelle.
Turpeesta ja raskaasta polttoöljystä on
päästy uuden tekniikan investointien an-
siosta nykytasolle, jossa 60 prosenttia
energiantuotannosta perustuu puuperäi-
siin polttoaineisiin.
Tuotantojohtaja Peter Seppälä Voutilaisen mukaan kehitys kohti tavoi- Sään ääri-ilmiöiden yleistyessä
muistuttaa, että polttoaineen tetta 2030 toteutuu nykytekniikalla. meidän järjestelmät tulee raken-
korvaaminen toisella on vaatinut – Polttoaineiden hankintasopimuksia pai- taa ja testata toimiviksi lämpö-
paljon muutakin kuin uuden kat- notetaan suunnitelmien mukaan samalla tiloissa, jotka voivat vaihdella
tilan. Hankintaketjuja ei muuteta kun terminaaleja ja polttoaineen käsitte- -30 asteesta +30 asteeseen.
hetkessä. Myös kustannukset on lyä kehitetään, hän kertoo. Toistaiseksi olemme testan-
otettava huomioon. neet ne turpeella ja öljyllä, mutta
Puu on kuitenkin energiantuotannossa emme vielä uusilla menetelmillä,
Jopa vaikuttavammaksi hän arvioi Haa- teknisesti turvetta vaativampaa. Saman polttoainehankinnoista vastaava
paniemen kakkoskattilan polttoteknii- energiamäärän saamiseksi täytyy tehdä Matti Voutilainen kertoo.
kan muutoksen biopolttoaineille sopivak- enemmän töitä varastoinnissa ja mones-
si 2013. sa muussa. Esimerkiksi polttoaineiden kul- Polttamalla tuotetulle energialle haetaan
jetukseen Haapaniemelle tarvitaan keski- aktiivisesti vaihtoehtoja, kuten päästö-
– Entisen pölypolttokattilan vaihtami- määrin 40 rekka-autokuormaa joka päivä. tön geolämpö. Kuopion Energia on muka-
nen leijukerroskattilaan mahdollisti jous- na kaupunkiyhtiöiden yhteishankkeessa
tavan puuperäisten polttoaineiden käy- – Kesällä voi riittää 15, mutta talvipak- Tampereella.
tön. Savukaasupesurin käyttöönotto ja kasilla tänne tuodaan jopa 100 kuor-
siinä hyödynnettävä lämmön talteenotto maa vuorokaudessa. Puhutaan noin 14 – Geoterminen lämmöntuotanto on teknii-
kaksi vuotta myöhemmin paransi voima- 000 rekkakuormasta eli puolestatoista kan kehittyessä varteenotettava tulevai-
laitoksen hyötysuhdetta vielä merkittä- miljoonasta irtokuutiometristä. Seurauk- suuden vaihtoehto, Peter Seppälä arvioi.
västi pienentäen polttoaineiden käyttöä sena vaatimusten kasvusta polttoaineen
viidenneksen. toimittajien määrä on kasvanut kahdes- Voutilainen odottaa myös pienten mo-
ta noin kolmeenkymmeneen, Voutilainen dulaaristen ydinvoimaloiden yleistyvän
Kaukolämpöverkko mahdollistaa mainitsee. 2030-luvulle siirryttäessä. Hiilidioksidin
eri lämmönlähteiden käytön talteenotostakin pitäisi hänestä puhua
Puuenergian lisääminen enemmän.
Peter Seppälä muistuttaa, että polttoai- on haasteellista
neen korvaaminen toisella on vaatinut Yhtenä mahdollisuutena Voutilainen nos-
paljon muutakin kuin uuden kattilan. Han- Haasteeksi muodostuu kiristyvä kilpai- taa vielä esiin sähkö-, lämpö- ja tietoverk-
kintaketjuja ei muuteta hetkessä. Myös lu polttamiseen soveltuvasta metsähak- kojen yhteenkietoutumisen eli ns. sekto-
päästökaupan kustannukset on otettava keesta ja metsäteollisuuden sivutuotteis- ri-integraation tarjoamat mahdollisuudet.
huomioon. Seuraavina kehitysaskeleina ta. Hintojen noustessa polttamattoman
hän näkee teollisen kokoluokan lämpö- tekniikan kilpailukyky kasvaa. – Ehkä tulevaisuudessa osa kaukolämmös-
pumput ja hukkalämpöjen hyödyntämisen. tä tuotetaankin sähkön ylitarjontatilan-
– Kun teollisen mittakaavan lämpöpum- teessa sähköllä, hän visioi.
put tulevat kannattaviksi, investointi niihin
vähentäisi koko polttoaineenkäyttöä ker-
tarysäyksellä 15 prosenttia. Vuosina 2025–
26 puuaineksen osuus on jo 80 prosenttia,
Voutilainen ennakoi.
6 – SÄHKÖVIESTI – №2/2021