Page 5 - SV2102_kuopio
P. 5
Polttoainesuhteen muutos CO2-päästöjen vähentämiseksi ja kustannusten hallitsemiseksi on vaatinut Kuopion Energialta huomattavan paljon työtä, pää-
omaa ja osaamista.
– On syytä seurata, miten kasvihuo- Ilmastotiekartta kuvaa vähennyksistä vähintään oman osuutem-
nepäästöjä maailmanlaajuisesti halutaan vuosikymmenten jatkumoa me, Lindholm tiivistää.
vähentää. Ei taida muutos pysähtyä 1,5
asteeseen. Meillä ilmaston lämpenemi- Kuopion Energian omin asiantuntijavoimin Ilmastotiekartasta näkee, miten merkittä-
sen haasteeseen on kuitenkin vastattu jo valmisteltu ilmastotiekartta laadittiin ker- västi hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet
vuosikausia osana ydinliiketoimintaamme, tomaan muille ilmasto- ja ympäristövai- samalla kun kaukolämmön asiakkaiden
Esa Lindholm sanoo. kutusten vähentämiseksi tehdystä työstä. määrä on kasvanut. Iso kirittäjä kehityk-
Yhtenä pontimena Esa Lindholm mainit- sessä on ollut EU:n päästökauppa, joka
– Kaupunki-ilman parantaminen al- see Kuopion Energian osallistumisen Poh- Lindholmin mielestä on ollut aivan oikea
koi Kuopiossa itse asiassa jo 1950-lu- jois-Savon ilmastotiekartan valmisteluun. tapa ohjata energiasektoria. Rinnakkaisia
vulla, kun alettiin suunnitella kaukoläm- Toimialajärjestö Energiateollisuus oli teh- ohjauskeinoja, kuten tukia tai veroja sen
mitysjärjestelmää. nyt oman karttansa jo aiemmin. sijaan pitäisi hänestä välttää.
Lindholm voi perustellusti todeta, että – Me haluamme olla tässä keskustelussa Eroon fossiilisten polttoaineiden
Kuopion Energia on tehnyt vähintään mukana, toimitusjohtaja sanoo. CO2-päästöistä 2030 mennessä
oman osuutensa välttämättömistä pääs-
tövähennyksistä, ja niin ovat tehneet myös Energia-alalla investointeja suunnitel- Kuopion Energian tavoitteena on pääs-
yhtiön asiakkaat. laan ja toteutetaan kymmenien vuosien tä eroon fossiilisten polttoaineiden
aikajänteellä. Kartassa kuvatut virstanpyl- CO2-päästöistä vuoteen 2030 mennes-
– Se toinen puoli saavutuksista onkin väät kertovat aikansa liiketoimintastrate- sä. Merkittäviä investointeja on jo tehty
asiakkaidemme ansiota. Kehitys on ol- gian toteutumisesta. Kasvavalle asiakas- Haapaniemen voimalaitoksen polttotek-
lut tasaista ja jatkuvaa. Nyt kiinteistöjä kunnalle on jatkuvasti tuotettu enemmän niikkaan ja lämmön talteenottoon.
lämmitetään keskimäärin puolta pienem- energiaa entistä pienemmin ympäristövai-
mällä energiamäärällä kuin 70-luvulla, kutuksin ja kustannuksin. – Suuri vaikutus oli Haapaniemen ykkös-
hän sanoo. voimalan korvaamisella Haapaniemi kol-
– Asiakkaat ovat hyötyneet myös talou- mosella. Se nosti tuotantokapasiteettia
dellisesti kustannustehokkaasta keskite- ja mahdollisti useamman eri polttoaineja-
tystä tavasta tuottaa lämpöä ja sähköä keen hyödyntämisen, tuotantojohtaja Pe-
yhdessä. Samalla olemme uuteen poltto- ter Seppälä viittaa viime vuosikymmenen
tekniikkaan investoimalla tehneet päästö- alkuun.
№2/2021 – SÄHKÖVIESTI – 5