Page 13 - SV2101_kuopio
P. 13
juurekset, parsa- ja kukkakaalit niin, että maku, lenkiintoista kehittää myös tästä uusia ruoka-
rakenne ja ravintoarvo pysyvät hyvinä. ohjeita ja kertoa juureksen hyvästä mausta.
Sauvasekoitin on hyvä väline sosekeittoja va- Kaalit ja juurekset, peruna ja sipulit ovat mieli-
listettaessa. aiheitani. Jokaisesta ryhmästä löytyy runsaasti
– Hyvä, terävä keittiöveitsi ja leikkuulaudat tar- vaihtoehtoja, ja esimerkiksi perunasta runsaasti
vitaan, ja raastamiseen sopiva väline. erilaisia lajikkeita.
– Kun valitsee mahdollisimman monen värisiä
Tuunattuna tuhdimpaa kasviksia, se innostaa ja herättää halun kokeilla
– Monien keittojen makua voi pehmentää ja ja maistella kasviksia monipuolisesti.
saada ruokaisammaksi lisäämällä esimerkiksi Varsinkin kevättalvella kannattaa valita myös
sulatejuustoa siskonmakkarakeiton liemeen, tuoreita, kotimaassa viljeltyjä sieniä ja koti-
tuorejuustoa kanakeittoon, smetanaa borssiin maassa kasvatettuja versoja ja ituja. Aina jär-
tai ranskankermaa kasvissosekeittoihin. Valmiin kevä valinta ovat myös pakastetut kasvikset ja
keiton pinnalle voi lisätä vaikkapa raejuustoa kotimaiset marjat.
tai mifua.
HERNESOSEKEITTO
Kruunaa makuelämys yrteillä ”Lehtikaali on kulkenut
samaan tapaan tunte- 3 pss (yhteensä 600 g) pakasteherneitä
– Keittoihin kannattaa mielellään lisätä tuore- mattomuudesta monen 1 l vettä
yrttejä tai kuivattuja tai pakastettuja yrttejä. lempiainekseksi.” 2 kasvisliemikuutiota
Versoja voi kasvattaa kevätauringossa ikku- ripaus muskottipähkinää
nalaudalla. Talvikautena pöytäpuutarhat eli 1 + 1 dl kuohukermaa
vesiviljelylaitteet ovat myös käteviä yrttien ys- 2 rkl sitruunanmehua
täville. mustapippuria myllystä
Pöydässä keiton pinnalle ruokailija voi lisätä tuoretta minttua
erilaisia ripotteita: siemeniä, pähkinä- tai man-
telimurskaa. Leipäkrutongit ovat hyviä, myös Kuumenna vesi ja liemivalmiste kiehuvak-
monet tahnat, laadukas öljy, yrtti- tai chiliöljy. si. Lisää herneet, sekoita ja kypsennä noin
Pestyjen juuresten kuoret voi paahtaa uunissa 10 minuuttia.
ja lisätä keiton pinnalle.
Esimerkiksi palsternakan kuoria paahdetaan Soseuta keitto sauvasekoittimella. Mausta
kevyesti öljyttyinä 200-asteissa uunissa 10 mi- aavistuksella muskottia. Lisää noin desi-
nuutin ajan. litra kermaa. Surauta vielä kaikki kunnolla
sekaisin. Mausta sitruunanmehulla.
Retkieväiksi kätevät sosekeitot
Vaahdota loppu kerma ja lisää kerma-
– Kannattaa muistaa pakastetut herneet, ja vaahtoa keittoannosten päälle. Maus-
tehdä niistä sosekeittoa. Samoin juuressose- ta mustapippurilla ja tuoreella mintulla.
keitot sopivat retkieväiksi.
Helpoiten juuressosekeitot valmistuvat juures- VINKKI: Valitse kerma mielesi mukaan. Se
sosepötköistä pakkauksen ohjeen mukaan. voi olla hyvin myös kasvipohjaista, esim.
– Esimerkiksi punajuurisosekeitto valmistuu val- kookoskermaa, tai valinnan mukaan ruo-
miiksi soseutetusta punajuuresta nopeasti ja kakermaa, jolloin voit lisätä suoraan keit-
on hyvää. Purjo-perunasosekeitto on klassik- toon koko tölkillisen (2 dl). Keiton pinnal-
koruokaa. Kaali on loistovalinta keittoihin. Kei- le sopii kermavaahdon sijaan hyvin myös
tot sopivat myös painonhallintaan oikein hyvin. ranskankerma.
– Yrteistä kasvikset saavat lisämakua. Ros-
mariini, timjami ja tuttu persilja käyvät aina. OHJE: Pirjo Toikkanen
Kaupoista saa myös maustesekoituksia, kuten
esimerkiksi Provence- tai Persillade-seosta kas- Kotitalousopettaja Pirjo Toikkasen työura sisäl-
visruokien maustamiseen. Tuoretta inkivääriä tää asiantuntijatehtäviä kaupan, elintarvikete-
ja kurkumaa kannattaa käyttää, samoin chile- ollisuuden ja neuvontajärjestön palveluksessa.
jä ja valkosipulia. Puolet työurastaan hän on tehnyt ruokatoimit-
Pirjo Toikkanen kertoo innostuvansa, jos hän tajan työtä. Pirjo päivittää ruokaohjeitaan blo-
pääsee kokeilemaan jotain itselleen entuudes- giin: www.rouvakasvis.blogspot.com.
taan tuntematonta kasvista.
– Esimerkiksi broccoliiniin eli varsiparsakaaliin
tutustuin jo 2000-luvun alussa, kun sitä ei vielä
Suomessa tunnettu lainkaan. Tein kovasti työtä
broccoliinin tunnetuksi tekemisen eteen. Ja nyt
tätä kasvista viljellään jo Suomessakin.
Toinen vastaava on juuripersilja.
– Vielä viitisen vuotta sitten lähes kukaan ei
juuripersiljasta ollut edes kuullut. On ollut mie-
№1 · Sähköviesti 13