Page 13 - Kajaani-kaupunki-Varhaiskasvatussuunnitelman-perusteet-2022-2
P. 13

hallintolakia36 ja lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta37. Suomen perustuslain mu-
kaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän,
alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai
muun henkilöön liittyvän syyn perusteella38. Varhaiskasvatuksen järjestämisessä on otet-
tava huomioon myös velvoitteet, jotka tulevat muusta lainsäädännöstä sekä kansainväli-
sistä sopimuksista, joihin Suomi on sitoutunut. Tällaisia ovat muun muassa yhdenvertai-
suuslaki39, tasa-arvolaki40, Euroopan ihmisoikeussopimus41, YK:n lapsen oikeuksien sopi-
mus42, YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista43, YK:n julistus alkuperäis-
kansojen oikeuksista44 sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteet45.

Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada tukea46, riippumatta varhais-
kasvatuksen järjestäjästä47. Varhaiskasvatusta järjestetään ja kehitetään inkluusioperiaat-
teen mukaisesti, jolloin kaikilla lapsilla on oikeus osallistua yhdessä varhaiskasvatukseen
esimerkiksi tuen tarpeista, vammaisuudesta tai kulttuurisesta taustasta riippumatta.

Kun lapsi tarvitsee kehitykseensä, oppimiseensa ja hyvinvointiinsa tukea (myöhemmin lap-
sen tuki) ja saa sosiaali- ja terveydenhuollon tukitoimia ja palveluja, tällöin sovelletaan var-
haiskasvatuslakia48, sosiaalihuoltolakia49, vammaisuuden perusteella järjestettävistä palve-
luista ja tukitoimista annettua lakia50, kehitysvammaisten erityishuollosta annettua lakia51
ja terveydenhuoltolakia52 sekä mitä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista muualla laissa
säädetään.

Varhaiskasvatuksen valtakunnallisista tavoitteista säädetään varhaiskasvatuslaissa. Tavoit-
teet ohjaavat perusteiden sekä paikallisen ja lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laadin-
taa, toteuttamista ja arviointia.

Varhaiskasvatuslain53 mukaan varhaiskasvatuksen tavoitteena on
1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä,

    terveyttä ja hyvinvointia;
2) tukea lapsen oppimisen edellytyksiä ja edistää elinikäistä oppimista ja koulutuksellisen

    tasa-arvon toteuttamista inklusiivisten periaatteiden mukaisesti;

36 Hallintolaki (434/2003)
37 Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999)
38 Suomen perustuslaki (731/1999) 6 §
39 Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014)
40 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986)
41 Euroopan ihmisoikeussopimus 1990
42 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista 1989 (59/1991)
43 YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 2007 (27/2016)
44 YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista 2007
45 Kestävän kehityksen tavoitteet – Agenda 2030. YK:n yleiskokous 2015
46 Varhaiskasvatuslaki 15 a §
47 Kunta, kuntayhtymä tai yksityinen palveluntuottaja, ks. luku 1.1
48 Varhaiskasvatuslaki 15 a §
49 Sosiaalihuoltolaki (1301/2014)
50 Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettu laki (380/1987)
51 Laki kehitysvammaisten erityishuollosta (519/1977)
52 Terveydenhuoltolaki (1326/2010)
53 Varhaiskasvatuslaki 3 §

                                                                                                  12
   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18