Page 10 - SPAL_Vuosikertomus_2024
P. 10
joissa aiemmin on ollut käytössä varallaolojärjestelmä. Tuomio- SPALilla on työtehtävissä kohdattavaan väkivaltaan nollatolerans-
istuinten antamien varallaolopäätösten jälkeen pelastuslaitokset si. SPAL on myöntänyt säännönmukaisesti kaikille ensihoitoteh-
ovat luopuneet varallaolosta ja niissä on siirrytty virka- ja työehto- tävissä väkivaltaa kohdanneille jäsenilleen heidän tarvitsemansa
sopimusten mukaiseen 24 tunnin työaikaan. oikeusavun. Kokemus on näyttänyt, että työnantajan kautta
ensihoitajille valitettavan harvoin tarjotaan esimerkiksi asianaja-
SPALin jäsenten osalta vaatimuksia on vireillä enää Kuopion kau- jaa väkivaltatapauksiin liittyviin oikeusprosesseihin.
punkia kohtaan.
SPALin tavoitteena on, että ensihoitajajäsenten toivomat työajat
ENSIHOITO varmistetaan. SPAL on ottanut kantaa myös ensihoitoon kohdistu-
neisiin henkilöstövähennyksiin, joita on toteutettu osalla hyvin-
Vastuuministeriöiltä on edellytetty ensihoitajien turvallisuuden vointialueista.
parantamista muun muassa rikoslainsäädäntöä uudistamalla.
Lainsäädäntötyö käynnistettiin vuonna 2024 ja lakiehdotus jätet- SPALin ensihoitajien edunvalvonnan voidaan odottaa paranevan
tiin lausunnolle helmikuussa 2025. Jytyyn liittymisen johdosta.