Page 10 - Pelastusalan-ammattilainen-2-2021
P. 10

10

    HÄTÄKESKUS

    Päivystyssaleista
    kuuluu kipakkaa
    palautetta
    työvuoroista

    Uuden työvuorosuunnittelun käynnistyminen on ollut pettymys
    isolle osaa hätäkeskusten henkilöstöä.

    Hätäkeskuslaitos otti tammi--maaliskuussa                         -- Haluamme että työnantaja kohtelee henkilöstöä
                 käyttöön uuden 112Numeron-työvuorosuunnit-       tasapuolisesti. Työhyvinvointinäkökulmat tulee ottaa huo-
                 teluohjelman. Hätäkeskuspäivystäjistä toiset     mioon esimerkiksi niin, että työntekijöille ei synny liian
                 pitävät järjestelmää toimivana, toiset arvoste-  kuormittavia ja uuvuttavia työvuoroputkia, pääluottamus-
                 levat kovin sanoin.                              mies Arto Pirttimaa sanoo.
         Hätäkeskusammattilaisten liitto HALin luottamus-
    miehet ovat keränneet jäsenten palautetta kevään aikana.          Pirttimaa suosittelee, että jäsenet ovat jatkossakin
    Palaute on esitetty työnantajalle.                            herkästi yhteydessä omaan luottamusmieheen työvuoro-
                                                                  listojen ongelmista tai muista kysymyksistä.
         Palaute on kohdistunut muun muassa työvuorojen
    vaihtamisen mahdollisuuteen myös eripituisten vuorojen        Salihenkilöstön palaute huomioitava
    välillä, viikonloppuvapaan alkamisaikaan sekä toivee-
    seen, että kesäajalta jäävät lomaviikot olisivat syksyllä     112Numeron on hätäkeskuksissa iso uudistus. Uuden
    lomailevien käytettävissä. Huomautuksia on tullut myös        työvuorosuunnittelun myötä luovuttiin runkopoh-
    siitä, että työjaksossa oleva lomaviikonloppu syö jak-        jaisesta vuorokierrosta. Tällöin poistui päivystäjien
    sossa olevan vapaaviikonlopun.                                ryhmäsidonnaisuus eli työskentely tietyssä vuoro-
                                                                  ryhmässä. Monet kaipaavat entistä runkopohjaa takaisin,
         On myös tapauksia, joissa työntekijän järjestelmän       kertoo pääluottamusmies Pirttimaa.
    käyttöönoton yhteydessä esittämät toiveet vuorojen
    pituuksista eivät ole toteutuneet.                                -- Sen hyvinä puolina olivat ennakoitavuus sekä esi-
                                                                  miestyön tuttuus ja tasapuolisuus. Ryhmän toiminta myös
         Sunnuntai- ja yövuorojen jakautumisessa on ollut         kannatteli uusia työtekijöitä, jotka vastavalmistuneina
    isojakin epätasaisuuksia, jotka vaikuttavat hätäkeskus-       tarvitsivat tukea.
    päivystäjien ansioihin vuorolisien osalta.
   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15