Page 7 - Pelastusalan-ammattilainen-2-2021
P. 7

MIKKO VÄHÄNIITTY                                                       7

                  "	Helsingistä
                  	 viran hakua
                  	harkitsevat
                  	punnitsevat
                  	palkkoja."

                    tuslautakunnan jäsenille. SPAL on tukenut yhdistystä
                    muun muassa järjestämällä viestintäkoulutusta ja nos-
                    tamalla asiaa esille tiedotusvälineiden kautta.
                    Helsinki perustaa uusia paloasemia ja rekrytoi kymme-
                    niä uusia palomiehiä. Taustalla on aluehallintoviraston
                    vaatimus toimintavalmiuden parantamisesta.

                         Pelastuslaitoksen toimintavalmiuden kehittämis-
                    suunnitelma perustuu malliin, jossa alueelle tuodaan
                    ensin kahden palomiehen kärkiyksikkö väliaikaiseen
                    vuokratilaan ja samalla viedään eteenpäin varsinaisen
                    pelastusaseman rakentamista.

                         -- Asemaverkon laajentaminen on myönteistä, sillä
                    se vähentää pelastusyksikön ajoaikaa. Pelastuslaitoksen
                    valitsema kärkiyksikkötaktiikka on ymmärrettävä siinä
                    mielessä, että toimintavalmiuden parantamiselle asetettu
                    aikataulu on tiukka. Uuden pelastusaseman kaavoitus
                    vaatii Helsingiltä tietyn ajan, vaikka asialla olisi kiire,
                    Anttila sanoo.n
   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12