Page 54 - Energiauutiset_Messulehti_2022
P. 54

Tutkimus

    Pelisäännöt vasta tekeillä                  nan kehittämisen on kova haaste regulaati-      bonaattia. Professori Tuomas Koiranen ker-
Kun savukaasuista kaapattu hiili varastoi-      on valmistelijoille. Pelisääntöjä ollaan vas-   too, että kalsiumkarbonaatille on paljon ky-
daan pois kierrosta, on jokaisella kaapatulla   ta rakentamassa Suomessa, EU:ssa ja koko        syntää täyteaineena elintarvike-, paperi- ja
hiilitonnilla periaatteessa päästökiintiön ar-  maailmassa.                                     maaliteollisuudessa.
vo. Jos talteenotettu hiilidioksidi käytetään
teollisuudessa, ei toiminnan ilmastovaiku-             Kaikki keinot käyttöön                      Lappeenrannassa on tutkittu myös hiiltä
tusten arviointi ole yhtä selkeää.              Araston mielestä ilmastomuutoksen hillintä      hyödyntävää metanolisynteesiä. Koirasen
                                                edellyttää nyt kaikkien keinojen käyttämistä.   mukaan metanoli olisi hyvä reitti valmistaa
   Ilmakehän hiilitasetta ajatellen talteen-    Työkalupakkiin kuluu myös hiilidioksidin        muitakin aineita.
otetun hiilidioksidin pitäisi pysyä poissa il-  talteenottotekniikat. Tekniset kokemukset
makehästä useita kymmeniä vuosia tai jopa       ovat Araston mukaan hyviä, mikä näkyy              — Uusi osaaminen voi tehostaa saantoa
sata vuotta. Tämä ei välttämättä toteudu        myös kokeiluhankkeiden runsautena.              prosessissa, jossa sähköenergia varastoidaan
silloin, kun hiilidioksidi käytetään teolli-                                                    kemialliseksi energiaksi ja takaisin sähköksi.
suuden raaka-aineena. Esimerkiksi poltto-          — Pohjameren alueella Hollanti, Belgia,
aineen komponenttina tai virvoitusjuoman        Iso-Britannia ja Norja ovat aktiivisia. Niiden     Koiranen kertoo, että Lappeenrannan
ponnekaasuna käytetty hiilidioksidi karkaa      tavoitteena on varastoida kaapattu hiilidiok-   teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopis-
ilmakehään hyvin lyhyellä viiveellä. Lämpö-     sidi Pohjanmeren pohjaan.                       to kehittävät yhteistyössä myös uusien hiili-
eristeen raaka-aineena käytetyn hiilidioksi-                                                    muotojen hallittua tuottamista. Tämä mah-
din viipymä on pidempi, mutta pitkäikäisenä        Arasto kertoo, että Norjan Sleipnerissä      dollistaisi uudenlaisten nanomittakaavan
muovi- tai hiilikuitumateriaalina käytetty-     hiilidioksidia on varastoitu menestykselli-     hiiliputkien, -sipulien ja muiden muotojen
nä viipymä voi venähtää hyvinkin pitkäksi.      sesti jo 1990-luvulta lähtien. Alueen me-       tuottamisen hiiliatomeista.
                                                renpohja on huokoista kiveä, jonka kanssa
   Entä jos fossiilisen polttoaineen palokaa-   hiilidioksidi reagoi kemiallisesti pitkän ajan           Synteettistä kaasua
suista kaapattu hiili käytetään synteettisen    kuluessa ja päätyy lopulta hyvin vakaaseen            rekkojen polttoaineeksi
polttoaineen valmistukseen, jolla korvataan     tilaan.                                         Espoolainen Ren Gas valmistelee jo synteet-
fossiilisten polttoaineiden käyttöä?                                                            tisen metaanipolttoaineen tuotantoa teolli-
                                                   — Hiilidioksidi ei pyri karkailemaan edes    sessa mittakaavassa. Kehitysjohtaja Matti
   Kun hiilensidonnan ilmastovaikutuksia        varastoinnin alkuvaiheessa merenpohjasta,       Rautkivi kertoo, että yritys suunnittelee viit-
arvioidaan, ei Araston mielestä talteenoton     koska hiilidioksidi on samassa hydrostaatti-    tä power-to-gas-laitosta Mikkeliin, Poriin,
vaikutuksia saa kuitenkaan ”tuplata”. Tup-      sessa paineessa ympäristönsä kanssa. Se ei      Tampereelle, Kotkaan ja Lahteen. Ne sijoi-
laaminen tarkoittaa sitä, että hyöty lasketaan  siis pyri nousemaan kohti pintaa.               tetaan voimalaitosten yhteyteen.
kahteen kertaan: talteenoton ja hiilidioksi-                                                       Laitosten tuottaman kaasun käyttäjik-
dista valmistetun synteettisen polttoaineen     Sähköä kemialliseksi energiaksi                 si on kaavailtu raskasta rekkaliikennettä.
käytön yhteydessä.                              Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa        Synteettisen metaanin tuotannon on pitäisi
                                                hiilidioksidista valmistetaan kalsiumkar-       alkaa vuonna 2026.
   — Ilmastovaikutukseen liittyvän lasken-

54 Energiauutiset
   49   50   51   52   53   54   55   56   57   58   59