Page 29 - Energiauutiset_Messulehti_2022
P. 29

Merituulivoima ja
    pienreaktorit

haastavat luvituksen

Tulevaisuus tuo Suomeenkin merituulivoimaloita ja pieniä ydinreaktoreita. Niiden edistämi-
seksi – ja kotimaisen puhtaan energian lisäämiseksi – Energiateollisuus ry:n Annina Alasaari

                                 toivoo luvitusprosessien sujuvoittamista.

teksti Vesa Ville Mattila
  kuvat Pekka Hannila

S uomen tuulivoimakapasiteetin                      Mutta miksi tuulivoimalaitosten raken-
                arvioidaan yli kaksinkertaistu-  taminen keskittyy maa-alueille, vaikka Suo-
                van muutamassa vuodessa. Jos     messa on paljon tuulisia merialueita?
                kaikki julkistetut tuulivoima-
                hankkeet toteutuvat, myöhem-                 Merituulivoiman
min maatuulivoiman kapasiteetti kymmen-                  kannattavuus kasvaa
kertaistuu nykyisestä. Merituulivoimakin         – Maatuulivoimaa rakennetaan markkina-
kiinnostaa – merelle suunniteltuja hankkeita     ehtoisesti, ja kaupallinen kiinnostus sitä
on lähes 10 000 MW:n verran.                     kohtaan on suurta. Merituulivoimankin kan-
                                                 nattavuus kasvaa koko ajan, Alasaari selittää.
   Tuulivoimaloita nousee erityisesti Ete-          Suomen kansallisen ilmasto- ja ener-
lä-Pohjanmaalle, Pohjois-Pohjanmaalle ja         giastrategian kaavailujen mukaan ensim-
Lappiin. Energiateollisuus ry:n asiantun-        mäiset teollisen kokoluokan merituulivoi-
tija Annina Alasaari korostaa myös muun          mahankkeet Suomessa tuottaisivat sähköä
Suomen merkitystä.                               vuoteen 2030 mennessä. Vuoteen 2035
                                                 mennessä hankkeita olisi jo useampia sekä
   – Itä-Suomen pitäisi päästä osalliseksi       aluevesillä että talousvyöhykkeellä.
tuulivoiman kasvusta. Valitettavasti tähän          Alasaaren mukaan nyt tulisi pikaisesti
asti tuulivoiman ja puolustusvoimien tutki-      pistää kuntoon merituulivoimaan liittyvät
en yhteensovittaminen on ollut haastavaa.        käytännöt. Kyse on muun muassa aluevuok-
Nyt tätä kysymystä tarkastelee tehtävään         rauksesta ja luvituksesta.
asetettu selvityshenkilö, jonka selvityksen
odotetaan valmistuvan vuoden 2022 lop-
puun mennessä.

                                                                                                 Energiauutiset 29
   24   25   26   27   28   29   30   31   32   33   34