Page 26 - Energiauutiset_Messulehti_2022
P. 26
Ydinvoima
— Pienellä ydinreaktorilla voi tuottaa tori edustaa samaa tekniikka kuin valtaosa Ala edelleen
energiaa yhteisöille, yrityksille, teollisuus- maailmalla toimivista isoista ydinvoimalai- kuolemanlaaksossa
laitoksille tai vaikka laivoille. Käyttäjäkunta toksista. Ydintä ympäröivä vesi toimii niissä Pienten reaktoreiden kehitystä pitkään seu-
voi olla hyvin erityyppistä ja kirjavaa eikä neutronien hidastajana ja lämmönsiirtäjänä. rannut VTT:n SMR-asiantuntija Ville Tulkki
heillä välttämättä ole edellytyksiä ottaa vas- kuvailee alan olevan edelleen siinä ”kuole-
tuuta ydinjätteen loppusijoituksesta. Kokeellisempaa teknistä ratkaisua edus- manlaaksossa”, minkä ylitse innovaatioiden
tavat nestemäisellä metallilla jäähdytetyt on kuljettava ennen arkikäyttöön päätymis-
Aurelan mukaan mallin toteuttaminen reaktorit, jotka hyödyntävät nopeasti liik- tään. Toteutuksen haasteet, voimien loppu-
edellyttää lainsäädännön päivittämistä kuvia neutroneja. Paljon mielenkiintoa on minen tai huono tuuri on hyydyttänyt monta
Suomessa. Esimerkiksi käytetyn ydinpolt- herättänyt kuulakekoreaktori, jossa pieniksi hyvääkin ideaa.
toaineen vienti Suomesta on toistaiseksi partikkeleiksi pilkottu fissiili aine kapseloi- Ainakin kuulakekoreaktori oli Kiinas-
kiellettyä. daan ja ”leivotaan” grafiittipallojen sisään. sa aivan maaliviivan tuntumassa jo nelisen
vuotta sitten. Tulkin mukaan varmaa tietoa
— Toivon suomalaisen lainsäädännön ke- Aurela veikkaa perinteisen kevytvesitek- kiinalaisten kokemuksista ja tämänhetkises-
hittämisen vastaavan kansainvälisessä ym- niikan vievän kisassa voiton. tä tilanteesta ei ole.
päristössä tapahtuvaan kehitykseen. — Tietoa saadaan Kiinasta vain tipoit-
— Uskon, että markkinat avaava SMR- tain, jos tietoa ylipäätään tulee eikä avointa
Suomessa SMR -reaktoreista on toivottu ratkaisu löytyy kevytvesitekniikasta. dataa ole tarjolla. Mitään läpimurtouutisia
apua erityisesti kaukolämmön tuotantoon. ei kuitenkaan ole kuultu.
Aurelalla ei ole selitystä siihen, miksi Myös Puolassa odotukset olivat korkeal-
Versioita kaikista SMR-hankkeiden aikataulut ovat pettäneet la nelisen vuotta sitten. Tilanne on sielläkin
reaktorityypeistä kerta toisensa jälkeen. Hän ei silti heittäisi Tulkin mukaan ”vähän jämähtänyt”.
Maailmalla on jo esitelty monenlaisia SMR- vielä pyyhettä kehään. Puolassa investoitiin 13 miljoonaa euroa
konsepteja. Esimerkkejä löytyy kaikista re-
aktorityypeistä. SMR voi olla perinteinen — Katsoisin vielä viitisen vuotta, mitä
kevyt- tai raskasvesireaktori, jolloin reak- alalla tapahtuu. Jos tämän jälkeenkään ei
tapahdu mitään, suuntaisin katseeni jon-
nekin muualle.
26 Energiauutiset