Page 12 - Pelastusalan-ammattilainen-3-2020-1
P. 12
12
TYÖAIKA
Päiväpaloasemat vaihtoivat
vuorokausityöhön Kainuussa
Pelastuslaitos valmistelee KAINUUN PELASTUSLAITOS
mallia, jolla korvataan
varallaolokäytäntö. Virka-
ajasta vuorokausirytmiin
siirtyminen on osa tätä
kokonaisuutta.
Kolme Kainuun pelastuslaitok- Kuhmon paloaseman vakinainen henkilöstö ja sopimushenkilöstö harjoitteli alhaalta
sen ns. päiväpaloasemaa siirtyi pelastamista 10. helmikuuta.
huhtikuun alussa vuorokausi-
työn ja päivätyön yhdistelmään. Vaihtoehdoiksi on esitetty päätoimi- sella on ollut vaikeuksia täyttää avoimia
Samalla päättyi palomiesten sen henkilöstön varallaolon korvaamista palomiesten virkoja, joita on ollut päiväpalo-
varallaolo iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. aktiivityöajalla, päätoimisen henkilöstön asemilla. Tilanne saattaa jatkossa muuttua,
keskittämistä tietyille asemille sekä pelas- kun työtä on tarjolla 24 tunnin vuoroissa.
Uutta työaikamallia kokeillaan Kuh- tuksen ja ensihoidon monitoimiyksiköiden
mon, Sotkamon ja Suomussalmen asemilla perustamista pelastuslaitoksen ja Kainuun SPALIN JÄSENYHDISTYKSEN Kainuun pa-
tämän vuoden loppuun asti. Syksyn aikana sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhty- lomiehet 97 ry:n varaluottamusmies Kari
yhdistelmätyöaika tulee myös Paltamon män kesken. Kähkösen mukaan vuorokausityöhön siirty-
paloasemalle. minen ja varallaolosta luopuminen on ollut
Yhteisten yksiköiden lisäksi Kainuussa henkilöstön toiveissa pitkän aikaa.
Asemilla on tähän asti työskennelty hahmotellaan muitakin malleja sote-kunta-
kahdeksan tunnin päivävuoroissa, jonka yhtymän ja pelastuslaitoksen yhteistyön Nyt palomiehet työskentelevät vuoro-
lisäksi vakinaiset palomiehet ja sopimus- tiivistämiseksi. kausirytmissä, jossa 24 tunnin työvuoroa
palokuntalaiset ovat tehneet varallaoloa. seuraa yksi lepopäivä ja kaksi vapaapäivää.
-- Tuleva toimintamalli tulee olemaan Päivävuoroviikko osuu joka viidenneksi vii-
Työaikauudistus käynnistyi vuoden monen tekijän summa. Olemme lähteneet koksi, silloin työaika on kahdeksan tuntia
alussa, kun Kuhmon ja Sotkamon asemilla tekemään muutoksia etupainotteisesti asi- arkipäivisin. Työajan tasoittumisjakso on
aloitettiin päivävuoron, vuorokausityön ja oissa, joihin nyt voimme vaikuttaa, kertoo huhtikuun alusta vuoden loppuun.
varallaolon yhdistelmätyöaika. Tästä jatket- vs. pelastuspäällikkö Jorma Pikkarainen
tiin huhtikuussa malliin, jossa vuorokausi- Kainuun pelastuslaitokselta viitaten päivä- -- Hyvin pitkälle saimme kertoa oman
työ lisääntyi ja varallaolo jäi pois. paloasemien työaikajärjestelyihin. mielipiteemme siitä, miten työtä meillä
voitaisiin tehdä. Tästä täytyy nostaa hattua
MUUTOKSEN SYYNÄ on tarve päästä eroon Uusia palomiesten virkoja Kainuuseen työnantajan suuntaan -- ehkä tämä on sitä
pelastuslaitoksen aikaisemmasta varalla- tarvitaan, mutta tarkkaa määrää ei pelas- laitoksen ketteryyttä, Kähkönen sanoo. n
olokäytännöstä. tuslaitoksella vielä lasketa. Pelastuslaitok-
Kainuun kunnat käsittelevät syksyn ai-
kana pelastuslaitoksen esitystä varallaolon
korvaamisesta muilla järjestelyillä. Linjaus
tarvitaan pelastuslaitoksen seuraavaa pal-
velutasopäätöstä varten.