Page 7 - HU725e
P. 7
HEINOLANUUTISET.FI | 7
Juhlavenekavalkadia vietetään 4. kertaa
Jo perinteeksi muodostunut, Kavalkadi lähtee liikkeelle Kananii- määrä on vuosittain lisääntynyt ja tänä – Parhaiten kavalkadia voi seurata
Heinolan Pursiseuran järjestämä tynlahdesta auringon laskiessa noin vuonna odotamme noin 40 osallistu- kaupungin puoleisilta rannoilta ai-
juhlavenekavalkadi valaisee klo 20.30. Kulkue suuntaa keskustaa jaa. Tietysti sateen sattuessa osallistujia na Kylpylän uimarannalta Hopeasil-
Kymijokea lauantaina 30.8.2025. kohden ja Jyrängönvirran siltojen alit- on vähemmän, kertoo Pertti Matikai- taan saakka. Silloilta on myös erin-
Kavalkadiin osallistuvat veneet se aina Tommolaan Hopeasillan edus- nen tapahtumaa järjestävästä Heino- omainen paikka seurata tapahtumaa.
on juhlavalaistu samaan aikaan talle saakka. Sieltä kulkue suuntaa ta- lan Pursiseurasta. Seuraamaan tulevilta toivomme myös
vietettävien Venetsialaisten kaisin kohti keskustaa ja lähtöpaikkaa. omia lyhtyjä, lamppuja ym. mukaan
teeman mukaisesti. Ensimmäinen siltojen alitus tapahtuu Matikainen kertoo, että kavalkadin rannoille valaisemaan tapahtumaa.
noin klo 21.15. ideana on tuoda iloa ja valoa Venet-
sialaisiin ja kaupungin asukkaille ja
– Mukaan osallistuneiden veneiden vieraille.
Tommi Kemppainen
NOPEUS MIKSI VALITA Liittyminen
T O I M I N TAVA R M U U S MPY VALOKUITU? valokuituun
PALVELUN LAATU • Huippunopea ja luotettava laajakaista, 0€
TULEVAISUUS ON YHDEN jonka vauhti ei hyydy. Pelaa, striimaa tai
VALOKUIDUN PÄÄSSÄ
työskentele sujuvasti verkon yli. Nopeus jopa 10 G.
• Häiriötön nettiyhteys kaikille laitteille. Koko perheen
tietokoneet, puhelimet ja tabletit toimivat yhtä aikaa.
• Monipuolinen kaapeli-TV- ja viihdetarjonta sekä
mahdollisuus lisäpalveluihin, kuten MPY Wifiin.
• Arvonnousua kiinteistöille. Panostus valokuituun
ensimmäisten joukossa kannattaa.
• Vastuullinen ja kotimainen MPY. Lisäämme alueen
elinvoimaa vuosikymmenten kokemuksella.
PUUTTUVAN Ei piilokuluja, Lue lisää ja tilaa:
ei yllätyksiä.
KUIDUN mpy.fi/valokuitu/heinola
K A I VAJAT Toimi heti!
044 741 5000
valokuitu@mpy.fi
Tarkemmat kampanjatiedot nettisivuillamme.
• VALOKUITUA HEINOLAAN •
• RAKENNAMME VALOKUITUVERKKOA ALUEELLA •
NOSTA KIINTEISTÖN ARVOA • VARMISTA TULEVAISUUDEN PALVELUT
• MONIPUOLISET PALVELUT TALOYHTIÖILLE JA YRITYKSILLE