Page 15 - Roi_Kultti-kotouttamisohjelma
P. 15
2.5. Yhteistyöverkosto Menetelmät hankauskohtien
on oppimisalusta työstämiseksi ovat toimijoiden saatavilla
Kaupunki seuraa yhdenvertaisuuden Rovaniemi on käyttänyt Varhaisen avoimen yhteistyön
toteutumista kulttuuripalveluissa toimintamallia vuodesta 2001. Menetelmän avulla
pyritään ratkaisemaan esimerkiksi sosiaalialan tai
Rovaniemen kannattaa tehdä säännöllisesti kysely koulujen huolitilanteita. Menetelmät sopivat käytet-
kulttuuriosallisuudesta. Kyselyn tavoitteena on täväksi myös sektorirajat ylittävässä verkostotyössä
selvittää, jäävätkö jotkin väestöryhmät kulttuuri- ja hankkeissa.Verkostokoordinaattorien palvelut on
palveluiden ulkopuolelle ja mihin toimintaa pitäisi tarkoitettu vuoropuhelun tueksi kaikille kuntalaisille
kohdentaa. Kyselyt tuovat vertailukelpoista tietoa ja kunnan työntekijöille. Kultti hyödynsi Varhaista
toiminnan kehittämisen onnistumisesta. avointa yhteistyötä yhteisissä työskentelypäivissään.
Kyselyssä selvitettäviä asioita: Ehdotukset:
ff Tuntevatko uudet rovaniemeläiset ff Kulttuurialan maahanmuuttajatyön verkosto
kaupungin kulttuuritarjonnan? jatkaa yhteistyötään verkostokoordinaattorien
ff Osallistuvatko he kulttuuripalveluihin kanssa. Menetelmät ja palvelu tulevat tutuiksi
verkoston jäsenille. Ne osaavat käyttää
yhtä paljon kuin pidempään asuneet? palvelua omassakin toiminnassaan.
ff Kokevatko he olevansa tasavertaisesti ff Uudet rovaniemeläiset osallistuvat VAY:n
tarjoamiin menetelmäkoulutuksiin.
osallisia kulttuurielämässä? ff Verkosto järjestää toimijoille yhteisiä täydennyskou-
ff Osallistuvatko maahanmuuttajat kulttuuri- lutustilaisuuksia hankalilta tuntuvista aihealueista.
palveluiden suunnitteluun ja arviointiin?
ff Onko kulttuurialan yhdistysten toimin-
nassa mukana maahanmuuttajia?
ff Vastaako maahanmuuttajien ja kielivähemmistöihin
kuuluvien määrä kulttuurialan työpaikoissa
heidän määräänsä paikkakunnalla?
ff Miten kotoutujat arvioivat kulttuurin
menetelmien vaikuttavuutta?
Toimijat arvioivat työnsä
vaikuttavuutta avoimesti
Kulttuurialan kotouttamisohjelmaan sitoutuneet toi-
mijat arvioivat ohjelman toteutumista omissa toiminta-
ja vuosikertomuksissaan. On tärkeää, että verkoston
jokainen osa näkee arvioinnin menetelmänä parantaa
toimintaa, ei rankaisun tai palkitsemisen välineenä.
Ehdotukset:
ff Kohderyhmien tai heidän edustajiensa
tekemät arviot korostuvat. Toimijan itse-
arviointi on vain osa kokonaisuutta.
ff Toimijat kehittävät ja jakavat toisilleen palautteen
keruun menetelmiä, jotka huomioivat suomea
heikosti puhuvat ja kirjoitustaidottomat.
ff Vapaa-ajanlautakunta tekee yhteistyötä kulttuurin
hyvinvointivaikutusten selvittämiseksi Lapin
yliopiston tai jonkin muun korkeakoulun kanssa.
15