Page 13 - Roi_Kultti-kotouttamisohjelma
P. 13
Ehdotukset: Kaupunkiorganisaation ulkopuolisten toimijoiden
ff Palvelun tuottajat kuvaavat ennen sopimusneu- on pystyttävä ymmärtämään kaupungin käsitys kult-
tuuripalveluiden tuotteista. Osalla toimijoista tuot-
votteluja, miten ne järjestäisivät erityispalvelut teistus on pitkällä ja ne pystyvät tekemään vertailukel-
ja millaisia resursseja mikin palvelu vaatii. poisia tarjouksia sekä sitoutumaan yhteistyöhön. Osa
ff Vapaa-ajanlautakunta ja kulttuurijohtaja kuvaavat tarvinnee apua ja yhdessä työstämistä tuote-ajattelun
mikä on niiden laadullinen tavoite eri ikä- ja omaksumisessa. Useat toimijat ovat kuitenkin kau-
erityisryhmien osalta. Jos esimerkiksi on tavoitteena pungille erittäin varteenotettavia sopimuskumppa-
että kulttuuripalvelut kotouttavat maahanmuuttajia, neita kotouttavien kulttuuripalveluiden järjestämisessä.
on tärkeää että he käyttävät kulttuuripalveluita
yhdessä valtaväestön kanssa, eivät ainoastaan Ehdotukset
eriytettyinä ryhminä. Tällöin määrällisenä tavoit- ff Vapaa-ajanlautakunta kilpailuttaa tai muuten
teena ei voi olla maahanmuuttajille järjestettyjen
tilaisuuksien lukumäärä tai maahanmuuttaja- selvittää kullekin palvelutarpeelleen parhaat
osallistujien määrä, sillä tällaisia tilastoja ei mahdolliset tekijät. Tämä vaatii kaupungilta
saa kerättyä tavoitetta toteuttavalla tavalla. ennakoivaa ja aktiivista keskusteluyhteyttä
ff Neuvotteluissa nämä näkökulmat sovitetaan kaupungin kulttuuritoimijoihin.
yhteen niin, että toteuttamistapa vastaa ff Ammattimaisesti toimivalla taiteen vapaalla
laadullisia tavoitteita ja on mahdollinen kentällä ja kolmannen sektorin järjestöillä on
sopimuksessa määritellyillä resursseilla. Rovaniemellä eniten kokemusta kotouttamisesta
ff Osapuolet määrittelevät yhdessä arviointi- ja kulttuurin keinoin. Kaupunki tunnustaa
seurantamenetelmät, jotka ovat tasapuolisia tämän osaamisen siirtymällä avustuksista
eri toimijoiden välillä ja paljastavat tavoitteiden palvelusopimuksiin sellaisissa yhteyksissä, joissa
laadullisen toteutumisen. Korkeakouluissa on kaupungilla on selkeä tuotannollinen tavoite.
osaamista kulttuurin hyvinvointivaikutusten
tutkimisesta. Sitä kannattanee hyödyntää. Kulttuuritoimijat tunnistavat
ff Osapuolet näkevät arvioinnin kehitystyökaluna, ei kotouttajan roolinsa
rankaisun tai palkitsemisen välineenä. Tämä lisää
arvioiden todenmukaisuutta ja käytettävyyttä. Kultin tekemän kartoituksen mukaan kulttuurialan
suurimmat toimijat ovat kiinnostuneita maahanmuut-
2.4. Toteuttamiselle on tajatyöstä.Vireä keskustelu ja toiminnan näkyminen
useita erilaisia tapoja julkisuudessa lisäävät pienempienkin toimijoiden
kiinnostusta asiaan. Kulttuurielämä on yhteisöllistä
Jokainen rovaniemeläinen organisaatio osallistuu toimintaa, joten se väistämättä joko tukee tai kam-
uusien rovaniemeläisten vastaanottoon omalla taval- pittaa kotoutumista.
laan – aktiivisesti tai passiivisesti. Erikokoisten toimi-
joiden, eri kulttuurin alojen ja eri tavoin osallistavien Ehdotukset:
toimintojen työskentelytavat poikkeavat toisistaan. ff Kulttuurihallinto edellyttää kumppaneitaan arvioi-
Palvelurakenne on monipuolinen maan saavutettavuuttaan erityisryhmien näkökul-
masta sekä kuvaamaan, miten ne parantavat sitä.
Palvelurakenteen kehittäminen on yksi Rovaniemen ff Kulttuuritoimijat tutkivat toiminta-
kaupunkistrategian kärjistä. Kaupunki haluaa kehittää alansa soveltavien menetelmien käyttöä
kumppanuutta järjestösektorin kanssa. Näin kaupunki normaalipalveluidensa tukena.
toivoo löytävänsä enemmän vaihtoehtoja, huomioi- ff Kulttuurivähemmistöjen yhteisöt, maahanmuut-
vansa asiakkaat paremmin ja lisäävänsä yhteisölli- tajatoimisto, MoniNet ja SPR välittävät kulttuuri-
syyttä. (Kaupunkistrategia 2014–2017). Kaupungin toimijoille tietoa uusien rovaniemeläisten tarpeista
palveluiden järjestämistä ohjaa valtuuston hyväksymä sekä palautetta palveluiden saavutettavuudesta.
palveluhankintastrategia. Strategian tavoitteena on
muun muassa edistää toimivien palvelumarkkinoiden Kaupungin jokaisella organisaation
kehittymistä ja alueellisten palveluyritysten syntymistä. osalla on käteviä sopimustyökaluja
Rovaniemen kaupungin eri sektorit ostavat kulttuu-
rialan palveluita toistaiseksi turhan vähän. Sisäisten
13