Page 14 - Aallonharjalla_2_2022
P. 14

Erikoisvahvat heavy duty       Koskisen-konserni
-arkit korvasivat vanerilevyt
pakkausmateriaalina.           •	 Vuonna 1909 perustettu suomalainen saha- ja
                               	 levyteollisuuden edelläkävijä.

                               •	 Perheyrityksen perustajan, teollisuusneuvos
                               	 Kalle Koskisen tie kulki pienen osuuskunnan
                               	 jäsenestä oman yhtiön enemmistöosakkaaksi ja
                               	 paikkakuntansa merkittäväksi työllistäjäksi.

                               •	 Tällä hetkellä yhtiöllä on perheen ulkopuolinen
                               	 toimitusjohtaja, mutta jo neljäs sukupolvi Koskisia
                               	 on tiiviisti mukana operatiivisessa toiminnassa.

                               •	 Vuoden 2021 liikevaihto oli 311 miljoonaa euroa.

                               •	 Päijät-Hämeen suurin yksityinen työnantaja, noin
                               	 800 työntekijää.

                               •	 Kärkölässä sijaitsevat yhtiön tuotantolaitoksista
                               	 saha, höyläämö, vaneritehdas sekä Suomen ainoa
                               	 lastulevytehdas. Hirvensalmella sijaitsee ohutviilu-
                               	 vaneriyksikkö ja Puolassa toimii levyteollisuuteen
                               	 kuuluva Kore-yksikkö.

                               •	 Viennin osuus tuotannosta 63 prosenttia,
                               	 toimituksia 68 maahan. Tärkeimmät vientimaat
                               	 ovat Japani, Saksa, Puola, Ranska ja Alankomaat.

14 – Aallonharjalla
   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19