Page 3 - OmaaVoimaa_3_2019
P. 3

Pääkirjoitus

PAIKALLINEN KAUKOLÄMPÖ ON

YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISIN

VUONNA 2018 RAKENNETUISTA uudisrakennuksista noin                   MAALÄMMÖN HINTAKILPAILUKYKY ON hyvin erilaista eri alueil-
         65 % on valinnut lämmitysmuodokseen kaukolämmön.           la. Kannattavuuslaskelmissa pitää muistaa ottaa huomioon
         Kaukolämmön suosio on kasvanut neljässä vuodessa           monta asiaa, myös maalämpöjärjestelmän kunnossapitokus-
noin 15 prosenttiyksikköä ollen vuonna 2014 noin 50 %.              tannukset koko elinkaaren aikana. Ne ovat merkittävästi suu-
                                                                    remmat kuin kaukolämpöjärjestelmissä.
KAUKOLÄMMÖLLÄ ON VALOISA tulevaisuus, joka perustuu hyvin
toimivaan jakeluverkostoon, helppohoitoisuuteen, kilpailuky-        SUOMEN ILMASTOTAVOITTEIDEN TOTEUTTAMINEN edellyttää sitä,
kyiseen hintaan ja myös ympäristöystävällisyyteen. Esimerkik-       että Suomen energian kulutusta sähköistetään nykyisestä mer-
si Uudenkaupungin kaukolämmössä uusiutuvia lähteitä käy-            kittävästi. Liikenne, teollisuuden prosessit ja lämmön tuotan-
tetään 90-95 %.                                                     to käyttävät tulevaisuudessa entistä enemmän sähkön avulla
                                                                    energiaa tuottavia prosesseja.
UUDESSAKAUPUNGISSA KAUKOLÄMMÖN YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLI-
SYYS lyö laudalta myös maalämmön. Maalämpö sinänsä on               MAALÄMPÖÄ VOIDAAN KÄYTTÄÄ tuottamaan lämpöä suoraan
uusiutuva lämmönlähde, mutta maalämpöjärjestelmä sitä ei            kaukolämpöverkkoon. Myös hukkalämpöjen hyödyntäminen
kokonaisuudessa ole. Maalämpöjärjestelmissä lämpö siirre-           kaukolämmössä on kasvavaa ja erittäin kannatettavaa. Uuden-
tään sähköllä kiinteistön lämmitys- ja käyttövesikiertoon ja        kaupungin kaukolämmöstä iso osa tuotetaan jo nykyisin teol-
Suomessa sähkön tuotannossa uusiutuvien lähteiden osuus             lisuuden hukkalämmöillä ja olemmekin kiinnostuneita kes-
vuonna 2018 oli 47 %. Maalämpö onkin erinomainen vaih-              kustelemaan muidenkin osapuolien kanssa mahdollisuudesta
toehto korvaamaan fossiilisia polttoaineita sellaisissa koh-        toimittaa hukkalämpöä suoraan kaukolämpöverkkoon.
teissa, joissa kaukolämpöä ei ole tai sellaisilla alueilla, joissa
kaukolämpö edelleen tuotetaan isolta osin fossiilisilla poltto-     MIKA SALO, TUOTANTOJOHTAJA
aineilla.                                                           VSV Lämpö

www.omaavoimaa.fi      Lännen Omavoiman, Rauman Energian ja VSV-konsernin asiakaslehti
www.lannenomavoima.fi  Julkaisija: Lännen Omavoima Oy Paikallistoimitus: Päätoimittaja Lauri Tuomola, lauri.tuomola@lannenomavoima.fi
www.raumanenergia.fi   Helsingin toimitus: Päätoimittaja Ari J. Vesa, ari.vesa@energia.fi Kustantaja: Adato Energia Oy
www.vsv.fi             Toimituksen assistentti: Riitta Lahti, riitta.lahti@energia.fi Painopaikka: Forssaprint 2019 Taitto: Faktor
                       Palvelunumerot: Asiakaspalvelu (02) 880 0 880, Maksuasiat (02) 2700 390, Vikanumero 020 6066 133
                       Palvelupisteet: Kairakatu 4, Rauma, Vihtorinkatu 2, Laitila

                                                                                                                                       3
   1   2   3   4   5   6   7   8