Page 6 - 1_PlanNews_1_12
P. 6

Yhdessä uuteen aikakauteen

Plandentin avainajatuksena on jo 40 vuoden ajan ollut
          tarjota suun terveydenhuollon ammattilaisille kaikki
          tarvittavat työvälineet ja palvelut – saman katon alta.
          Kokonaisvaltaisen palvelukonseptimme voimin olemme
onnistuneet ponnistamaan 70-luvun vaatimattomista lähtökohdista
Suomen johtavaksi hammastarvikeliikkeeksi. Euroopan mittakaa-
vassa suomalaisomisteinen Plandent-liiketoimintaryhmä on kasva-
nut 2000-luvulla alan toiseksi suurimmaksi toimijaksi.

   Kotimainen omistus sekä sitoutunut ja osaava henkilöstö ovat
luoneet vahvan pohjan toimintamme kehittämiselle. Taustallamme
on vakavarainen, suomalainen Planmeca Group -yhtiöryhmä,
jossa on aina uskottu vahvasti kotimaiseen työhön ja osaamiseen.
Kansainvälisten toimintojen merkittävästä roolista huolimatta
toimintamme tulee jatkossakin nojaamaan suomalaiseen työhön:
tästä hyvänä osoituksena on Planmecan tuotantotilojen huomat-
tava laajennus Helsingin Herttoniemessä.

   Ilman vuosien saatossa muodostuneita asiakassuhteita
yhtiömme kehitys ei tietenkään olisi ollut mahdollista. Kiitos
menneistä vuosista kuuluukin teille – asiakkaillemme ja yhteis-
työkumppaneillemme. Yhteinen 40-vuotinen taival on varmasti
täynnä muistoja ja tarinoita, joiden pohjalta on mielestäni hyvä
lähteä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Meidän on myös jatkossa
pysyttävä ajan hermolla sekä rakennettava uusia hoitotyötä helpot-
tavia ratkaisuja ja palvelukonsepteja. Tässä teiltä saamamme palaute
on ensiarvoisen tärkeää.

   Henkilöstöllämme on kokemusta sekä itse hoitotyöstä että
alan uusimmista teknisistä ratkaisuista. Laajan tietotaidon ansiosta
pystymme kehittämään palveluitamme jatkuvasti – hammashoi-
toalan kehityksen ja kasvavien vaatimusten tahdissa. Modernit
palvelumme tuovatkin digitaalisen aikakauden jokaisen ulottu-
ville. Jatkuvasti suosiotaan kasvattavat PlanNet- ja PlanOrder-palve-
lut helpottavat tilaamista ja varastonhallintaa, ja tarjoamamme
Planmeca Romexis -ohjelmisto mahdollistaa hoitokoneiden ja
röntgenlaitteiden toimivan etähuollon. Uusi, avoimeen CAD/
CAM-teknologiaan perustuva PlanEasyMill-palvelumme puoles-
taan tuo kattavien jyrsin- ja implanttipalvelujen kautta uusia ulot-
tuvuuksia niin hammaslääkäreiden ja -laboratorioiden kuin kirur-
gienkin toimintaan. Me tarjoamme avaimet sujuvaan työnkulkuun.

   Plandentin astuessa uuteen vuoteen panostamme myös tieto-
järjestelmien ja logistiikkatoimintojen kehittämiseen, mikä auttaa
parantamaan toimitustemme sujuvuutta ja palvelujemme toimi-
vuutta entisestään. Kehitämme myös edelleen Plandent-ryhmän
omaa Orbis-tuotemerkkiä, jonka hinta-laatusuhteeltaan erinomai-
set tuotteet tarjoavat toimivan ratkaisun päivittäiseen potilas- ja
laboratoriotyöhön.

   Kaikkein tärkein tavoitteemme on kuitenkin tarjota parasta
mahdollista palvelua kaikille asiakkaillemme. Tässäkin tavoitteessa
olennainen osa on teillä, hyvät asiakkaat: reaktionne ja palaut-
teenne ovat ne mittarit, jotka kertovat, miten hyvin olemme tavoit-
teeseemme päässeet.

          Menestyksekästä ja yhteistyön
               täyteistä vuotta 2012!

                  Janne Anttila
6 johtaja
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11