Page 9 - OmaaVoimaa_3-2020
P. 9

pivaan aikaan, joten päätös oli helppo          Hän sanoo seuraavansa mielenkiin-         tiin nykyisiin tarpeisiimme, mutta on
tehdä, koska asiaa oli jo pitkään val-        nolla sähkönkäytön ja aurinkopanee-         hyvä tietää, että sähköntarpeen mah-
miiksi pohdittu, Melisa sanoo.                lien tuoton kehitystä, sillä katolla olisi  dollisesti kasvaessa katolle mahtuu li-
                                              vielä tilaa lisäpaneeleille.                sääkin paneeleja tuottamaan perheel-
Sähkölasku pienenee                                                                       lemme ympäristöystävällistä sähköä.
16 paneelin voimin                              – Aurinkosähköjärjestelmä asennet-

Lännen Omavoima toimitti Haahtisten           Mikä ihmeen Teknologian hurjapää?
omakotitalon katolle 16 aurinkopaneelia,
joiden avulla perhe pystyy pienentämään       Melisa Haahtinen lanseerasi puolisentoista vuotta sitten
sähkölaskuaan merkittävästi. Arvioiden        Teknologian hurjapää -nimisen YouTube-kanavan. Se
mukaan paneelit tuottavat vuodessa noin       oli luontevaa jatkumoa Tech & breakfast -tilaisuuksia
neljänneksen Haahtisen sähköenergian          järjestäneelle perheenäidille, joka haluaa tuoda uusia
tarpeesta. Aurinkovoimala on mitoitet-        teknologioita tutuksia ymmärrettävästi.
tu mahdollisimman tarkasti juuri heidän
tarpeisiinsa. Melisa Haahtinen kiittelee        – Tech & breakfast -tilaisuuksissa nostettiin esille
aurinkopaneelien vaivattomuutta ja käyt-      teknologiacaseja talousalueen päättäjille, mutta
töönoton helppoutta.                          jossain vaiheessa tuli mieleen, että samaa voisi tehdä
                                              YouTubessa ja tavoittaa laajemmalta alueelta aiheesta
  – Asennus sujui nopeasti ja käteväs-        kiinnostuneita, Melisa Haahtinen taustoittaa.
ti. Lisäksi laitteisto on helposti ymmär-
rettävä ja mobiilisovelluksesta on mie-         Melisan mielestä kaikkien olisi hyvä olla edes pääpiir-
lenkiintoista seurailla paneelien tuottoa.    teittäin perillä teknologian suomista mahdollisuuksista.
Tässä ei tarvitse olla mikään erikois-        Ja koska Suomessa on paljon yrityksiä, jotka joko
osaaja, Melisa Haahtinen vakuuttaa.           luovat uusia teknologiainnovaatioita tai käyttävät niitä,
                                              YouTube-kanavalle riittää aiheita laidasta laitaan.
  Haahtisten perheessä on totuttu uu-
siin teknologioihin, sillä kehitys- ja stra-    – On ollut mahtavaa kiertää erilaisissa paikoissa haas-
tegiapäällikkönä työskentelevä Melisa         tattelemassa mielenkiintoisia ihmisiä. Voisi sanoa, että kanava on suunnattu teknlogianäl-
pitää harrastuksenaanTeknologian hur-         käisille ihmisille, mutta ei kuitenkaan liian vakavalla otteella, Melisa kuvailee.
japää -nimistä YouTube-kanavaa.
                                                – Toivon voivani olla tietynlainen teknologia-asioiden sanansaattaja. Haluan kannustaa
  – Se ei tarkoita sitä, että tietäisin kai-  kaikkia ihmisiä uusien teknologioiden pariin. Kun ymmärrys ja osaaminen kasvavat, pelko
ken jokaisesta nippelistä ja nappelista,      uusia teknologioita ja niiden käyttöä kohtaan vähenee.
vaan kyse on enemmänkin siitä, että ha-
luan tasoittaa tietä uusien teknologioi-        Melisa tietää, että osa ihmisistä arkailee puhua teknologioista, vaikka tiedostamattaan
den pariin ja pystyä puhumaan niistä          käyttävät esimerkiksi tekoälyä päivittäin. Sitä on käytössä esimerkiksi älypuhelimissa,
mahdollisimman ymmärrettävästi.               sosiaalisen median alustoilla ja sisältöjen suoratoistopalveluissa.

  – Kiinnostus uusia teknologioita koh-         – Teknologioista puhuminen voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta siitä riittää juttua
taan varmasti vaikutti investointipää-        kenen kanssa tahansa kun vauhtiin päästään!
töksemme, mutta iso merkitys oli myös
sillä, että ympäristöystävällinen ajatte-       Ovatko lapset innoissaan, kun äiti tubettaa?
lu on vahvistunut meidänkin perheessä           – Heh, kyllä kai! Lapset ovat joskus pyytäneet Teknologian hurjapää -paitaa itselleen,
vuosi vuodelta.                               mutta miltä se sitten tuntuisi, jos menisi kouluun äidin kuva paidassa, Melisa nauraa.

Miten aurinkopaneelit                         Tutustu Teknologian hurjapää -kanavaan YouTubessa ja netissä: hurjapaa.com
vaikuttavat arkeen?

Haahtiset ovat kesästä asti ehtineet to-
tutella arkeen aurinkopaneelien kanssa.
Oma aurinkovoimala ei sinänsä kaipaa
huomiota, mutta yleensä se ohjaa säh-
könkulutusta järkevämpään suuntaan.
Niin Haahtisillakin.

  – Omaa sähkönkulutusta tulee seurat-
tua nyt suuremmalla mielenkiinnolla ja
siihen pyrkii vaikuttamaan arjen valin-
noilla. Kyllä meillä nyt pyykit pestään ja
muutkin koneet käyvät silloin, kun au-
rinkoenergiaa on tarjolla, Melisa Haah-
tinen kertoo.

                                                                                                                                          9
   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14