Page 5 - OmaaVoimaa_1-2021
P. 5

1. Uusi vuosi 2021 on pyörähtänyt käyntiin. Mitä autotehtaalle kuuluu                          Autotehtaan sankarin
uuden vuoden alussa ja minkälaisin silmin katsotaan tulevaisuuteen?                            kolme tärkeintä
                                                                                               ominaisuutta:
  – Takana on opettavainen vuosi, josta jäi paljon uutta käteen. Seuraamme tilannet-
  ta tarkoin ja etenemme sen mukaan. Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää meillä hyväl-            1. Halu oppia uutta
  tä.Teimme syksyn aikana rekrytointia, jonka pohjalta meillä on aloittanut ja aloittaa
  yhteensä noin 300-400 uutta työntekijää.                                                     – Kaikki me tiedämme, ettei maailma
  –Toimimme sopimusvalmistajana, joten kilpailukykymme on oltava koko ajan korkeal-            ole stabiili, vaan työtehtävät ja ammatit
  la tasolla. Reagoimme nopeasti ja joustavasti ajan vaatimuksiin. Tästä yhtenä esimerk-       muuttuvat. Näin ollen on tärkeää omata
  kinä se, että olemme viimeisen 12 kuukauden aikana käynnistäneet neljät YT-neuvot-           jatkuva halu kehittää omaa osaamista ja
  telut ja kolme rekrytointikampanjaa, eli reagoineet siihen, mitä maailmalla tapahtuu ja      tietotaitoa. Sellaista maailmaa ei enää
  onnistuneet siinä. Tästä syystä olemme palanneet näin nopeasti koronakevättä edeltä-         ole, jossa opiskellaan yksi ammatti ja
  neelle tasolle, mihin välttämättä muut eivät ole pystyneet.                                  mennään sillä eläkeikään asti. Jokaisen
                                                                                               meidän on oltava valmis oppimaan uutta.
2. Olet työskennellyt Valmet Automotivella 13 vuotta ja nykyisessä toimessasi
keväästä 2016 alkaen. Oliko autotehtaalla työskentely paljasjalkaiselle uusikau-               2. Avoimuus uutta kohtaan
punkilaiselle itsestäänselvä urasuunnitelma?
                                                                                               – Viimeistään viime vuosi opetti koronan
  – Oma isäni on työskennellyt autotehtaalla toimihenkilönä 1980-luvun lopulta lähtien ja      myötä sen, että vastaan voi tulla sellaisia
  itse ajattelin aikanaan nuorena miehenä, etten jää Uuteenkaupunkiin, enkä ainakaan au-       asioita, joihin emme voi itse vaikuttaa.
  totehtaalle.Toisin kuitenkin kävi, sillä muutin opiskelemaan Raumalle, mutta tulin teke-     Sitä voi joko jäädä märehtimään tai
  mään päättötyöni tehtaalle. Asiat loksahtivat kohdalleen ja jäin tälle tielle.               ryhtyä miettimään, mitä uutta kohti
  – Omasta työstäni tekee mielekkään ainutlaatuinen toimiala ja sen nopeat muutokset.          voi lähteä. Nämä asiat tulevat vastaan
  Meidän tulee reagoida nopeasti markkinoiden tapahtumiin, jotka vaativat aina isoja liik-     myös työelämässä, sillä ajan myötä
  keitä. Olemme siis jatkuvasti niin sanotussa sykkeessä ja se sopii minun luonteelleni.       työtehtäviä loppuu, kun digitalisaatio
                                                                                               ja työn tekemisen tapa muuttavat
3. Autotehdas ei nuku juuri koskaan, sillä autoja valmistuu viitenä päivänä viikossa           maailmaa. Samaan aikaan tulee kuitenkin
ympäri vuorokauden. Jokaisessa kolmessa vuorossa työskentelee noin 1000 ihmis-                 iso määrä uusia työtehtäviä tilalle. Tällöin
tä. Miten toiminta ja arki autotehtaalla on muuttunut vuosien varrella?                        on kyettävä reagoimaan avoimin mielin
                                                                                               uusiin asioihin.
  – Isoin muutos näkyy varmasti automaatioasteen kasvuna, mutta perustekeminen on
  pysynyt siinä mielessä samana, että autojen rakentaminen on edelleen pääsääntöises-          3. Motivaatio
  ti käsityötä. Samaan aikaan kun automaatioaste on noussut, on myös henkilöstömää-
  rä kasvanut, eli automaatio ja robotiikka eivät meidän tapauksessamme vie työtä, vaan        – Omalla motivaatiolla ja halulla pääsee
  tuovat sitä.                                                                                 yllättävän pitkälle. Motivaatiota usein
                                                                                               ulkoistetaan itsestä pois ja sanotaan,
4. Olette yksi Suomen aktiivisimmin rekrytoivista yrityksistä. Viimeisen neljän                että työnantaja päättää. Jokainen
vuoden aikana henkilöstömääränne on kasvanut lähes 3000 ihmisellä. Mitkä asiat                 pystyy kuitenkin itse päättämään asioita
koet tänä päivänä rekrytoinnin suurimmiksi haasteiksi ja miten näihin haastei-                 omassa elämässään, ja kun on johonkin
siin vastataan?                                                                                motivoitunut, niin myös työantaja
                                                                                               huomaa sen.
  – Parhaillaan työllistämme Uudessakaupungissa suoraan reilut 3500 työntekijää ja sen
  lisäksi välillisesti noin 500 henkilöä erilaisten ulkopuolelta ostettujen palveluiden kaut-                                                               5
  ta. Suurin haaste rekrytoinnissa on työvoiman saatavuudessa, johon on vaikea vaikuttaa.
  Sen sijaan tuotannollisen työn houkuttelevuus sekä siihen liittyvien asenteiden ja mie-
  likuvien muutos ovat asioita, joihin voimme vaikuttaa. Meillä on runsaasti kokemusta
  siitä, että kun tänne tullaan töihin, huomataan hyvin nopeasti, kuinka mielenkiintoista
  teollinen työ on ja kuinka hyvät kehittymismahdollisuudet täällä on.

5. Mielikuvia on muuttanut omalta osaltaan Autotehtaan sankarit -kampanja, joka
on herättänyt laajalti positiivista huomiota. Onnistuneen kampanjan avulla Val-
met Automotive rekrytoi vuonna 2017 kymmenen kuukauden aikana peräti 2400
henkilöä. Miten kyseinen kampanja rakentui?

   – Aiemmin olimme pärjänneet laittamalla lähipaikkakuntien lehtiin rektytointi-ilmoi-
  tukset, mutta syksyllä 2016 asiakkaan luottamus meihin kasvoi ja sen myötä kysyntä.
  Tiedostimme, että meidän tulisi rekrytoida kerralla noin 1000 henkilöä, joka tosin sit-
  ten kasvoi 2000 henkilöön. Siinä missä työelämässä ennen arvostettiin vakaata työtä, ny-
  kyään painotetaan paljon myös muuta elämää ja mahdollisuuksia sen ympärillä.

Lue pidempi versio Tomi Salon haastattelusta Omaa voimaa -lehden sähköisestä

versiosta: www.omaavoimaa.fi
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10