Page 6 - Svingi19
P. 6

Vuonna 2003 aloitettiin valmistelut kehityshankkeille ja vuokrattiin kaupungilta lisämaata 10
            hehtaaria vanhan maankaatopaikan alueelta. Vuosikymmenen puolivälissä teetettiin kenttä-
            arkkitehti Lassi-Pekka Tilanderilla laaja selvitys sen hetkisen kentän jatkokehityksestä. Näistä
            kehityshankkeista toteutettiin muutama kohde viheriöillä, lyöntipaikoilla ja lähipelialueilla, mutta
            laajemmat kehitysinvestoinnit eivät saaneet vielä tuulta purjeisiin.

            Mestari ja Kisälli 2010-luvulla

            Kymmenen vuotta sitten minut saatiin innostumaan Lahden Golfin vapaaehtoistyöstä ja aloitin
            kenttäyhtiön hallituksen puheenjohtajana. Uusi hallitus alkoi tutkia kentän kehittämistä ja teim-
            me analyysejä kentän heikkouksista sekä tutustuimme muihin vastaaviin projekteihin.
            Vuonna 2010 tilasimme Lassi-Pekka Tilanderilta laajemman ehdotuksen muutoksista 18-rei-
            än kenttään hyödyntäen laajennusaluetta. Tämä ehdotus sai nimen Lahden Golf 2.0 ja sisälsi
            uusitun 18-reiän kentän, rangen siirron vanhalle ykköselle sekä par-3 kentän range-alueelle.
            Sen hetkiselle vuokra-alueelle emme saaneet mahtumaan laajempaa kokonaisuutta. Ehdotus
            oli mielenkiintoinen ja avasi silmämme uusille mahdollisuuksille, mutta sellaisenaan se ei saa-
            vuttanut riittävän laajaa innostusta hallituksessa tai jäsenistössä.

Palasimme piirustuspöydän ääreen ja aloimme 2011 tutkia mahdollisuuksia lisäalueisiin, uuteen suunni-
telmaan ja erilaisiin toteutusmalleihin. Kaupungin teknisten palveluiden tuella löysimme viitisen hehtaaria
lisäaluetta ja jonkin verran pois luovutettavaa aluetta. Näiden pohjalta tilasimme Lassi Pekka Tilanderilta
uuden layout-suunnitelman.

Lahden Golf 3.0

Uusi Lahden Golf 3.0 -suunnitelma valmistui kesällä 2012. Se sisälsi seitsemän uutta reikää ja muutok-
sia vanhoihin väyliin. Lopputuloksena syntyi 18 reiän Mestari-kenttä ja 9 reiän Kisälli-kenttä. Lisäksi teim-
me rakennuskustannusten budjetointia, erilaisia toteutusmalleja, riskianalyysejä, vaihtoehtolaskelmia ja
rahoitusehdotuksen.

Hallitus valmisteli syyskokoukselle 2012 ehdotuksen projektin käynnistämisestä ja rahoituksesta. Eh-
dotus hyväksyttiin selkeästi ja osakkaat olivat valmiit kaukokatseisesti rahoittamaan 2/3 rakentamisesta
rahoitusvastikkeilla.

Projektin ensimmäinen vaihe käynnistettiin heti vuoden 2013 alussa täydellä teholla Mestari-kentän
uusimisesta. Projektin päätavoitteet olivat: 1) Kriittisten alueiden peruskorjaus. 2) Laadun parannus ja
pidempi pelikausi. 3) Laajennuksella lisätään pelimahdollisuuksia ja säilytetään ruuhkattomuus. 4) Laa-
jentamalla pidetään 18 reikää käytössä myös rakennustöiden aikana.

Lassi-Pekka Tilander teki teknisen suunnittelun. Olimme käyneet läpi laajennusehdot kaupungin ympä-
ristötoimen, liikuntatoimen ja Lahden Ratsastajien kanssa. Tekninen lautakunta hyväksyi maaliskuussa
vuokrasopimuksen lisäalueille ja antoi luvan projektin toteutukselle.

Tarkkojen piirustusten ja rakenneselostusten valmistuttua käynnistimme tarjouskilpailun. Rakennustyöt
valittiin urakoimaan Greenform Oy ja meidän vastuullemme jäivät metsätyöt ja maa-ainekset. Varsinaiset
rakennustyöt aloitettiin heinäkuun alussa 2013.

Kehitystyötä on jatkettava

Ensimmäisen vaiheen budjetti oli 1,3 miljoonaa euroa ja hallitus päätti seurata projektia tarkasti sekä
huolehtia budjetissa pysymisestä. Tässä onnistuimme hyvin tinkimättä laadusta ja toisen vaiheen muu-
tokset Kisälli-kentäksi toteutettiin jopa ennakoitua pienemmin kustannuksin tarkentamalla suunnitelmia
ja käyttämällä myös omia resursseja. Lisäksi panostimme sekä kentänhoidon osaamiseen että kentän-

Sivu 6 | Svingi 2019
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11