Page 9 - by-72-betonin-laadunvarmistus_osa2
P. 9

2 YLEISTÄ TYÖMAALAADUNVALVONNASTA

     Valmisbetonia käytetään Suomessa pääosin joko talonrakennukseen tai infrarakenta-
     miseen. Näillä molemmilla on omat ohjeistuksensa, joiden mukaan määräytyvät myös
     työmaalaadunvalvonnan toteutus ja vaatimustasot. Talonrakennuksessa lähtökohtana
     toteutukselle ovat SFS-EN 206 ja siihen liittyvät EN-standardit. Kyseiset standardit ovat
     kokonaisuus, jossa on laskettu tilastomatemaattisesti betonin vaatimusten toteutumi-
     nen tavoitellulla todennäköisyydellä, kunhan standardeja noudatetaan. Ne ovat siis
     kokonaisuus, jota ei tulisi kevyesti muuttaa, koska riittävä varmuus laadulle saadaan,
     kun noudatetaan eurooppalaista betonistandardia SFS-EN 206, EN-testausstandardeja
     sekä SFS-EN 206:n kansallista soveltamisstandardia SFS 7022.

         Infrarakenteiden ohjeistus tulee puolestaan InfraRYL-dokumentista, jonka perus-
     tana on suomalaisista siltarakenteista kokeellisesti tutkimalla kerätty tieto vuosien
     varrella. Materiaalien ja vaatimusten muuttuessa InfraRYL-ohjeistusta on päivitetty.
     Merkittävä ero talonrakennukseen on muun muassa laatumittausten määrissä, vel-
     voitteessa käyttää lieriökoekappaleita ja P-luvun käytössä suola-pakkaskestävyyden
     määrittelyssä. Käytännössä infrarakenteisiin liittyy usein merkittävä suola-pakkasra-
     situs, joka on harvemmin mukana talonrakennuspuolella. InfraRYLiä noudatettaessa
     urakoitsija osoittaa tilaajalle betonirakenteen kelpoisuuden arvostelueräkohtaisesti
     (esim. rakenneosakohtaisesti). Tähän sisältyy esimerkiksi kelpoisuuden osoittaminen
     betonin puristuslujuuden suhteen, mihin tarvitaan kattavia kohdekohtaisia mittauksia.
     Lisäksi infrabetonien valmistukseen liittyy Väyläviraston ohje Infrabetonien valmistus,
     jossa on hyvin tarkasti kerrottu infrabetonien materiaalit, ennakkokokeet, vaatimuk-
     set, kohdekohtaiset kokeet sekä tehdasvalmistuksen laatumittaukset. Infra- ja talonra-
     kennusbetonien ohjeistuksen perusta on siis erilainen ja myös testausmäärät poikkea-
     vat toisistaan merkittävästi.

         Betonia voidaan valmistaa SFS-EN 206:n mukaan joko ominaisuuksien mukaisena
     tai koostumuksen mukaisena betonina. Koostumuksen mukaiselle betonille tilaaja
     antaa tarkan reseptin. Betonitehdas valmistaa tilaajalle kuormat tavoitellen reseptissä
     annettuja kilomääriä. Tilaaja vastaa kovettuneen betonin ominaisuuksista. Suomessa
     koostumuksen mukaisen betonin käyttö ei ole sallittua kantavissa rakenteissa. Ominai-
     suuksien mukaisessa betonissa tilaaja tilaa betonin halutuilla ominaisuuksilla. Tilattu-
     jen ominaisuuksien tulee toteutua myös työmaalle toimitetussa betonissa, vaikka itse
     betonirakenteen ominaisuuksiin vaikuttaa myös urakoijan tiivistystyö. Betonin toimit-
     taja on kuitenkin vapaa tekemään betonisuhteitukset normien rajoituksilla siten, että
     tilatut ominaisuudet saavutetaan. Ominaisuuksien – erityisesti lujuustasojen – toteu-
     tumista valvotaan sekä betonitehtaalla että tarvittaessa työmaalla ottamalla näytteitä
     toimitetusta betonista ja testaamalla niiden tavoitellut ominaisuudet.

         Käytännössä valmisbetonin laatua voidaan siis arvioida kahdesti. SFS-EN 206 ker-
     too liitteessä B, kuinka työmaalla arvioidaan ominaisuudet niin sanotulla tunnistus-
     testauksella.

         Suomessa liitteen B tunnistustestaus ja sen toteutus tunnetaan huonosti ja ylipää-
     tään työmaamittauksiin kiinnitetään liian vähän huomiota. Ajoittain työmaan laatu-
     vaatimusten kirjaaminen suunnitelmiin on ollut epäselvää tai ylimitoitettua, mistä on

                                               Yleistä työmaalaadunvalvonnasta

                                                    9
   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14