Page 4 - Kaukametsan_opiston_e-opinto-opas_2025-2026
P. 4
Tervehdys Kaukametsän opistosta!
Olet nyt tutustumassa Kaukametsän opiston lukuvuoden 2025-2026 opinto-
oppaaseen. Kaukametsän opisto on kaikille avoin kansalaisopisto, jossa voit
opiskella ja harrastaa matalalla kynnyksellä mm. liikuntaa, kieliä, musiikkia,
kuvataidetta, kädentaitoja, sanataidetta ja yhteiskunnallisia aineita. Lisäksi tarjolla
on esimerkiksi ravitsemukseen ja puutarhanhoitoon liittyviä lyhytkursseja sekä
runsaasti mielenkiintoisia, maksuttomia luentoja eri aihealueilta. Taiteen perusopetusta
järjestämme lapsille ja nuorille kuvataiteessa. Suurin osa opetuksestamme
järjestetään lähiopetuksena, mutta tarjoamme jonkin verran myös etä- ja
hybridiopetusta.
Viime syksynä jouduimme vapaan sivistystyön rahoitusleikkausten takia lyhentämään
syyslukukautta. Uusilta rahoitusleikkauksilta on onneksi säästytty, ja nyt palaamme
takaisin normaaliin, syyskuun alussa alkavaan syyslukukauteen. Tämä näkyy tietenkin
myös syyslukukauden kurssien hinnassa; kurssimaksu on hieman suurempi, mutta
opiskelijamme saavat enemmän opetusta viime syksyyn verrattuna.
Vuonna 2026 Kajaanin kaupunki juhlii 375-vuotista historiaansa teemalla ”Yhdessä”.
Kaukametsän opistossa juhlavuoden teema on jatkuvasti tärkeä ja ajankohtainen.
Tehtävämme Kajaanissa on kaikkien ikä- ja väestöryhmien elinikäisen oppimisen
tukeminen sekä sivistyksellisen hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden edistäminen.
Juhlavuoden aikana Kaukametsän opisto tulee järjestämään kajaanilaisten
yhteisöllisyyttä edistäviä tapahtumia, työpajoja ja luentoja. Niistä tiedotamme lisää
myöhemmin.
Kaukametsän opistolla on ollut kestävän kehityksen sertifikaatti vuodesta 2014
saakka, ja kestävän kehityksen mukaiset tavoitteet ja arvot näkyvät vahvasti
jokapäiväisessä toiminnassamme. Haluamme mahdollistaa kajaanilaisille oppimisen
iloa kestävästi. Kaukametsän opiston kestävän kehityksen työhön voit tutustua
tarkemmin Kaukametsän opiston peda.net -verkkosivuilla.
Toivon, että löydät tästä oppaasta juuri sinulle sopivia, kiinnostavia ja houkuttelevia
kursseja ja luentoja. Otamme myös aina mielellämme vastaan kurssitoiveita ja
-palautteita. Olet lämpimästi tervetullut oppimaan ja harrastamaan Kaukametsän
opistoon!
Antoisaa uutta lukuvuotta toivottaen,
Eeva-Maria Nivalainen
rehtori
2